• Hoitohenkilöstöä aletaan rokottaa Keski-Suomessa ensi viikolla

    Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa, eikä sen vuoksi ole syytä tehdä höllennyksiä voimassaoleviin rajoituksiin ja suosituksiin.
    Maskit ovat yleistyneet Keski-Suomen maakuntakeskuksen katukuvassa viime syksystä lähtien.
    Maskit ovat yleistyneet Keski-Suomen maakuntakeskuksen katukuvassa viime syksystä lähtien. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    5.1.202113:45
    Jukka Koivula

    Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronarokotukset etulinjassa työskentelevälle hoitohenkilöstölle laajenevat maakuntaan ensi viikolla.

    Valmiudet rokotteiden antamiseen on eri terveysasemilla ja kuntayhtymissä hyvät, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteessa todetaan.

    Asia selvisi tänään tiistaina KSSHP:n johtajaylilääkäri Juha Palonevan vetämässä koronarokotekoordinaatioryhmän kokouksessa, jossa on edustajia kaikista alueen terveysasemilta tai kuntayhtymistä.

    Osalla terveysasemilla omaa henkilökuntaa pystytään rokottamaan omin voimin ja osa käyttää rokotusten antamisessa työterveyshuoltoa.

    Väestön rokottamisen aikataulu riippuu siitä, miten rokotteita Suomeen ja KSSHP:n alueelle saadaan. Itse väestön rokottamiseen on hyvät valmiudet. Koronavirusrokote tullaan antamaan väestölle samaan tapaan kuin influenssarokote. Väetön rokottaminen aloitetaan yli 80-vuotiaista ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia perussairauksia.

    Keski-Suomen sairaanhoitopiirin saamat viikkokohtaiset koronarokotteet jaetaan sairaanhoitopiirin alueella tasapuolisesti kaikkiin kuntiin. Jakoperusteet suhteutetaan kunnan väestömäärään.

    Tänään kokoontunut Tartuntatautien torjunnan johtoryhmä, eli niin sanottu koronanyrkki puolestaan totesi, että KSSHP:n alue on edelleen kiihtymisvaiheessa.

    Kokouksessa oltiin huolestuneita joulunaikaisten testimäärien vähäisyydestä ja siitä, että tautia esiintyy todennäköisesti piilevänä väestön keskuudessa, eikä sen vuoksi nyt ole syytä tehdä minkäänlaisia höllennyksiä voimassaoleviin rajoituksiin ja suosituksiin.

    Koronanyrkki seuraa tilannetta ja ennakoi, että joulunajan koronatilanteesta saadaan tarkempaa tietoa muutamien päivien kuluttua, kun väestö on jälleen alkanut testauttaa itseään.

    Artikkelin aiheet
    koronarokotus
    KSSHP
    hoitohenkilöstö
    Keski-Suomi
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria