• Jo lyhyt pyrähdys luonnossa kohentaa terveyttä

    Luonnossa liikkuminen edistää tuntuvasti terveyttä. Metsähallituksen luontopalvelujen selvityksen mukaan kansallispuistoissa kävijät kokevat saavansa luonnosta virtaa elämäänsä.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    30.3.201412:45
    MT toimitus

    Jo viiden minuutin oleilu luonnossa edistää hyvinvointia ja 20 minuutissa syntyy mittavia terveysvaikutuksia, kertoo terveysliikunnan professori Raija Korpelainen . Hänen mukaansa jo pienikin lisäys arkiliikuntaan vaikuttaa kolesteroliin, sokeriaineenvaihduntaan ja stressitasoon.

    Korpelainen sanoo, että luonnossa liikkuminen on yleensä rauhallista mutta pitkäkestoista. Siksi se on erityisen hyödyllistä kaikkein vähiten liikkuville.

    ”Tavoite ei ole patistaa heitä urheilemaan vaan vähentämään istumistaan ja lisäämään arkista liikkeellä oloaan. Luonnossa liikkuminen voisi tarjota tälle kohderyhmälle erinomaisen tavan saada hyvinvointia liikunnasta helpolla ja miellyttävällä tavalla.”

    Luonnossa liikkumisen on todettu vaikuttavan myös erityisryhmien, kuten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyvinvointiin.

    ”Nuoria, joita liikunta ei voisi vähempää kiinnostaa, on viety luontoon muun muassa lumikenkäilemään ja suunnistamaan. Palaute on ollut hyvää.”

    Artikkelin aiheet
    luonnossa liikkuminen
    hyvinvointi
    terveys
    Metsähallitus
    Raija Korpelainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle