• Kampin kappeli onkristillinen mediateko

    Uutiset
    28.1.201315:00
    MT toimitus

    Kristillinen medialiitto on myöntänyt vuoden 2012 kristillinen mediateko -palkinnon Helsingissä sijaitsevalle Kampin kappelille ja siihen liittyvälle ajattelulle.

    Kappelissa yhdistyvät vähäeleinen kristillisen viestin läsnäolo ja samalla siihen erottamattomasti liittyvä sosiaalisen auttamisen näkökulma.

    ”Tämä kappeli on media. Tätä ei voi ohittaa näkemättä. Yhtä hyvin työmatkoillaan kiirehtivät, kauppakeskuksessa asioivat sekä yhteiskunnan reuna-alueille ajautuneet näkevät tämän taideteoksen”, totesi Suomen Lions-liiton pääsihteeri Maarit Kuikka palkinnonjakotilaisuudessa.

    Yli neljännesmiljoona Kampin torin kulkijaa on muutaman kuukauden aikana astunut kappeliin sisälle. Kävijät itse valitsevat, haluavatko he hiljentyä kappelitilassa vai kohdata sosiaalityön tai kirkon työntekijöitä.

    ”Kappelissa vuorovaikutuksen lähtökohta on kävijän oma tarina. Hänen omaa asiantuntijuuttaan omassa elämässään kunnioitetaan, ja pyritään rakentamaan uutta, aiempaa parempaa ja vahvempaa”, Kuikka sanoi.

    ”Kappeli on eräs viestinnällinen vastaus ihmisen elämän keskeisiin kysymyksiin. Siksi se on mielestäni vuoden 2012 kristillinen mediateko”, Maarit Kuikka perusteli valintaa.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kampin kappeli
    kristillinen mediateko
    Kristillinen medialiitto
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle