• Helsingin yliopisto rakentaa suuren aurinkovoimalan Viikkiin

    Ensi kesänä valmistuva laitos on nimellisteholtaan 1,2 megawattia.
    Viikin infokeskus Koronan katolla on tällä hetkellä hieman yli 500 aurinkopaneelia. Ensi kesään mennessä kampukselle tulee kolmisen tuhatta paneelia lisää.
    Viikin infokeskus Koronan katolla on tällä hetkellä hieman yli 500 aurinkopaneelia. Ensi kesään mennessä kampukselle tulee kolmisen tuhatta paneelia lisää. Kuva: Elina Raukko
    Uutiset
    28.7.201715:58
    Maikki Kulmala

    Helsingin yliopiston Viikin kampukselle nousee Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen aurinkovoimala.

    Yliopiston voimalan nimellisteho on 1,2 megawattia, mikä on lähes 0,4 megawattia enemmän kuin Suomen tällä hetkellä suurimmassa käytössä olevassa aurinkovoimalassa Helsingin Kivikossa.

    Rakennustyöt aloitetaan elokuun aikana. Ensimmäisen vaiheen rakennustöiden on tarkoitus olla valmiina lokakuussa.

    Helsingin yliopistolla on Viikissä jo nimellisteholtaan 0,135 megawatin aurinkovoimala. Voimala rakennettiin infokeskus Koronaan kaksi vuotta sitten.

    Uudet aurinkopaneelit sijoitetaan kampuksen yliopistorakennusten katoille. Voimalan valmistuttua paneeleita on yhteensä noin 3 500 ja niiden yhteispinta-ala on noin 5 600 neliömetriä.

    Voimalan tuoton lasketaan kattavan nelisen prosenttia Viikin kampuksen kiinteistöjen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

    "Kaikki saatava sähkö hyödynnetään paikallisesti, koska täällä on paljon laboratoriovaltaista, suurta sähkötehoa vaativaa toimintaa", sanoo kiinteistöpäällikkö Juha Kurki Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksesta.

    Aurinkovoimalan lasketaan pienentävän 30 vuoden käyttöikänsä aikana Helsingin yliopiston hiilijalanjälkeä noin 4 000 hiilidioksiditonnia.

    Artikkelin aiheet
    Helsingin yliopisto
    aurinkovoimala
    Viikki
    uusiutuva energia
    hiilijalanjälki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle