• Mustikkasato jäämässä odotettua pienemmäksi

    Mustikan satoennuste on kesän edetessä laskenut runsaasta keskinkertaiseksi, kertoo Metsäntutkimuslaitos (Metla).
    Uutiset
    12.7.201212:15
    MT toimitus

    Metlan mukaan syinä sadon alenemiseen ovat kukintavaiheen hallat Länsi-Suomessa ja erityisesti Suomenselän alueella. Kylmän sään vuoksi hallan vaurioittamia kukkia varisi maahan ja jäi paljon pölyttymättä.

    Mustikka on kypsää poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomen metsissä ensi viikon aikana. Parasta poiminta-aikaa kestää elokuun loppupuolelle asti.

    Kainuussa ja Oulun läänissä mustikkaa saa heinäkuun loppupuolella, Lapin läänissä elokuun ensimmäisten viikkojen aikana.

    Artikkelin aiheet
    mustikka
    marjasato
    satoennuste
    Metla
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria