• Sähköinen asianhallinta hidastaa Melassa

    Hakemusten käsittely viipyy viikkoja. Ratkaisua ei näy.
    Uutiset
    12.6.201214:57
    MT toimitus

    Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa ei saada ratkaisua tietotekniikan ongelmiin. Ne ovat jatkuneet puoli vuotta.

    Melassa siirryttiin ennen joulua sähköiseen asianhallintaan. Järjestelmä raksuttaa edelleen asiakirjoja tavattoman hitaasti ratkaisijoiden näyttöpäätteille.

    ”Työaika kuluu odotellessa”, johtaja Antti Huhtamäki tuskailee.

    Vakuutettujen etuushakemukset skannataan paperilta sähköisessä muodossa Melan järjestelmiin. Keskustietokoneesta luovuttiin ja siirryttiin selainpohjaisiin järjestelmiin.

    Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari pahoittelee hakemuskäsittelyn hitautta sekä hakijoille ja vakuutetuille aiheutuvia harmeja.

    Työtapaturman korvauksesta ratkaistiin keskimäärin 52 päivässä viime viikolla. Huhtikuussa päätöksen sai 47 päivässä ja viime vuonna 31 päivässä, kuukaudessa.

    Työkyvyttömyyseläkkeen hakemus viipyi Melassa nyt liki sata päivää. Työeläkettä ratkaistiin yli kolme viikkoa pidempään kuin viime vuonna.

    Melassa ei haluta veikata, milloin tietotekniikan ongelmat saadaan selvitettyä. Järjestelmäntoimittajat ovat niitä ratkoneet. Melan omat ekspertit etsivät vikoja.

    Artikkelin aiheet
    Mela
    sähköinen asianhallinta
    tietotekniikkaongelma
    hakemuskäsittely
    maanviljelijä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle