
Pahasti rehevöityneeseen Littoistenjärveen ruiskutettiin viime viikolla noin 200 tonnia puhdistavaa kemikaalia. Osakaskuntien yhteisen hoitokunnan puheenjohtaja Jukka Heikkilä kertoo Helsingin Sanomille, että vesi on jo nyt kuin akvaarioon katselisi.
Veden pH-arvon noustessa vesi kirkastuu edelleen lähiviikkoina. Vesi muuttui samalla uintikelpoiseksi.
Kemikaalin tappamia kaloja kerättiin rannoila noin 1 800 kiloa.
Kalakuolemat koituivat kuitenkin hoitokunnille helpotukseksi. Lähes kaikki kuolleet kalat olivat lahnoja, joita pitää muutenkin poistaa. Samoin vesikasvillisuutta pitää Heikkilän mukaan edelleen vähentää.
Kaarinan ja Liedon rajalla sijaitsevan järven sinilevätilanne on rehevöitymisen vuoksi ollut pahempi kuin yli sataan vuoteen. Järveä on jo aiemmin kunnostettu hoitokalastuksella ja hapettamalla.
Puhdistukseen käytetty polyalumiinikloridi saostaa vedestä fosforia järven pohjasedimenttiin.
HS:n uutinen sisältää myös videon.