• Työministeri Satonen toivoo malttia lakkoiluun

    Työministeri toivoo yhä, että työmarkkinajärjestöt voisivat sopia keskenään vientimallista.
    Työministeri Arto Satonen (kok.) on toistanut, että työrauhalainsäädäntö on pahasti vanhentunut.
    Työministeri Arto Satonen (kok.) on toistanut, että työrauhalainsäädäntö on pahasti vanhentunut. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset|Politiikka ja talous
    23.1.202418:15
    STT

    Työministeri Arto Satonen (kok.) toivoo, että lakkoilussa käytettäisiin malttia ja harkintaa.

    Laajoilla poliittisilla lakoilla pyritään vaikuttamaan esimerkiksi hallituksen aikeisiin kirjata vientivetoinen työmarkkinamalli lakiin. Palkansaajajärjestöt ovat kokeneet, että niiden kannat eivät tule kuulluksi.

    Satonen puolustaa vientivetoista palkkamallia. Hän ei allekirjoita sitä, että vientimalli tarkoittaisi automaattisesti sitä, että tietyt julkisen sektorin alat jäisivät palkkakuoppaan.

    Hän vetoaa Ruotsiin, jossa sukupuolten välisiä palkkaeroja on hänen mukaansa pysytty kaventamaan yhtäaikaisesti vientimallin kanssa.

    "Miksi se Ruotsissa tapahtuu näin, niin se johtuu siitä, että julkisen sektorin sisällä niitä palkankorotuksia on kohdistettu enemmän työvoimapula-aloille, ja ne ovat juuri olleet hoiva-ala ja opetusala, johon niitä on kohdistettu”, sanoo Satonen.

    Työministeri toivoo yhä, että työmarkkinajärjestöt voisivat sopia keskenään vientimallista. Hän siirtää vastuuta yhdelle keskusjärjestöistä eli SAK:lle. SAK lähti joulukuussa neuvotteluista ja perusteli sitä sillä, että SAK ei voi neuvotella pelkästä palkkamallista, vaan neuvottelua pitää laajentaa myös muihin asioihin.

    Satosen mukaan neuvottelumahdollisuus on yhä olemassa.

    Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Jyri Häkämies sanoi tiedotteessa, että viime kädessä lakoilla vahingoitetaan lakkolaisten omia työpaikkoja.

    Satonen ei usko, että kenenkään työpaikka on uhattuna pelkästään lakon vuoksi.

    "Nämä lakot kohdistuvat nimenomaan omaan työnantajaan, eli siinä mielessä kärsijäksi tulee oma palkanmaksaja, ja kyllähän tietysti kannattaa miettiä sekin puoli asiasta.”

    Artikkelin aiheet
    Arto Satonen
    lakkoilu
    vientimalli
    työmarkkinajärjestöt
    palkkamalli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle