• Mehiläiset kaipaavat aurinkoa pääsatokauden alla

    Uutiset
    29.6.201516:00
    Maija Ala-Siurua

    Mehiläisten hunajankeruusesonki on juuri alkamassa yhdessä vadelmankukinnan kanssa. Kylmyys ja sade ovat kuitenkin verottaneet keruumehiläisten määrää, koska mehiläiset ovat vähentäneet niiden tuotantoa ravinnon eli siitepölyn puutteen takia.

    Kesän hunajasato ei vielä ole vaarassa, jos sää tästä lämpenee, kertoo tiedottaja ja tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain liitosta SML:stä.

    ”Viime vuonna samaan aikaan tilanne oli ehkä vieläkin huonompi. Sää kuitenkin koheni ja hunajaa saatiin huippusato.”

    Toistaiseksi hunajaa ei ole kertynyt pesiin missään päin Suomea. Toisin sanoen mehiläiset kuluttavat kaiken keräämänsä, kertoo mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä SML:stä.

    Juhannukseen saakka tarhaajat joutuivat antamaan mehiläisilleen sokeria lisäravinnoksi. Enää mehiläiset eivät juuri kuole nälkään, mutta voivat edelleen kehnosti.

    Lehtonen kertoo, että pesien kunto vaihtelee alueittain ja jopa tarhoittain. Vahvat pesät jaksavat kerätä mettä, heikot eivät.

    Alkukesän huonot olosuhteet voivat altistaa mehiläisiä taudeille.

    ”Ruokapula ja vääristynyt suhde toukkien ja toukista huolehtivien mehiläisten määrissä voi lisätä toukkien sikiötautien määrää. Esimerkiksi toukkamätä on tyypillinen mehiläistauti näillä keleillä”, Seppälä sanoo.

    Maija Ala-Siurua

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mehiläiset
    hunaja
    mehiläishoito
    sääolosuhteet
    Suomen Mehiläishoitajain liitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria