• K-ryhmä aikootyöllistää tuhat nuorta

    Uutiset
    22.1.201415:00
    MT toimitus

    K-kauppojen ja Keskon tavoitteena on työllistää tuhat alle 25-vuotiasta vuoden loppuun mennessä. Ohjelma on ryhmän vastaus nuorisotakuuseen.

    K-ryhmä on varannut nuorten työllistämiseen 100 000 euroa.

    ”Nuorille tarjotaan joko työpaikkaa, oppisopimusta tai työkokeilua”, Keskon henkilöstöjohtaja Ari Svensk kertoo.

    K-ryhmä rakentaa samalla pysyvää toimintamallia nuorten työllistämiseksi. Lähtökohta on työvoiman tarve.

    ”Tarvitsemme monenlaisia osaajia, ja meillä on paljon nuorille sopivia työtehtäviä.”

    Työyhteisön rakenne on Svenskin mukaan tärkeä. Tarvitaan sopivasti eri-ikäisiä työntekijöitä. Arvokasta on osaamisen siirtäminen nuorille ikääntyneiltä työntekijöiltä.

    K-ryhmä työllisti viime syksynä 520 nuorta nuorisotakuun kautta.

    K-ryhmän projektikoordinaattori Johanna Kinnunen ilahtuu nuorten työntekijöiden kysynnästä monille aloille.

    Suuri osa työskentelee ruokakaupoissa kassalla. Juuri valmistuneita sijoittuu mekaanikoiksi ja autonasentajiksi. Näistä työntekijöistä on pulaa.

    Nuoria työllistetään normaalin palkkauksen lisäksi palkkatuella. Oppisopimuksella on otettu nuoria saamaan työkokemusta ja työkokeilua.

    Oppisopimuskoulutus on Kinnusen mukaan nousussa. Nuorisotakuulla sitä suorittavilta puuttuu ammatillinen tutkinto peruskoulun tai lukion jälkeen.

    ”Syksyllä työllistetyistä nuorista joka kymmenes tähtää oppisopimuksella merkonomin tutkintoon”, Kinnunen kertoo.

    Mikkeliläinen Juho Pettinen työllistyi aluksi palkkatuella päivittäistavarakaupassa. Miehellä on sähköalan peruskoulutus. Kaupassa hän innostui oppisopimuksesta.

    ”Kahden ja puolen vuoden kuluttua minulla on suoritettuna toinenkin tutkinto, toivottavasti.”

    UP/TIINA TENKANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    K-ryhmä
    nuorten työllistäminen
    Kesko
    oppisopimus
    nuorisotakuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle