• Mietitkö, voitko todistaa vaaleissa henkilöllisyytesi ajokortilla? Ministeriö kertoo

    Vuoden alussa voimaan tullut lakimuutos on herättänyt epätietoisuutta siitä, käykö ajokortti henkilöllisyyden todistamiseen huhtikuussa järjestettävissä eduskuntavaaleissa.
    Vaalien järjestelyistä vastaavan oikeusministeriön verkkosivuilla todetaan, että äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään niin vaalipäivän äänestyksessä kuin ennakkoäänestyksessäkin.
    Vaalien järjestelyistä vastaavan oikeusministeriön verkkosivuilla todetaan, että äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään niin vaalipäivän äänestyksessä kuin ennakkoäänestyksessäkin. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    21.3.201912:02
    Matti Tuominen

    Tämän vuoden alusta voimaan tulleen lakimuutoksen vuoksi valmista passia tai henkilökorttia ei enää saa noudettua ajokortilla. Uuden lain mukaan ajokorttia ei ole voinut vuoden alusta alkaen käyttää hakijan tunnistamiseen vahvan sähköisen tunnistusvälineen myöntämisen yhteydessä. Nykyisin valmiin asiakirjan noutaminen on mahdollista ainoastaan passilla tai henkilökortilla.

    Lakimuutos on herättänyt epätietoisuutta siitä, käykö ajokortti henkilöllisyyden todistamiseen huhtikuussa järjestettävissä eduskuntavaaleissa.

    Vaalien järjestelyistä vastaavan oikeusministeriön verkkosivuilla todetaan, että äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään niin vaalipäivän äänestyksessä kuin ennakkoäänestyksessäkin. Henkilöllisyyden voi ministeriön mukaan todistaa ajokortilla, poliisin myöntämällä henkilökortilla tai passilla.

    Lisätietoa asiasta löydät poliisin ja oikeusministeriön verkkosivuilta.

    Lue lisää:

    Poliisi muistuttaa: Jos haluat ensi vuonna uuden passin, et voi todistaa enää henkilöllisyyttäsi ajokortilla

    Artikkelin aiheet
    ajokortti
    henkilöllisyyden todistaminen
    eduskuntavaalit
    lakimuutos
    Oikeusministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle