• Vuonna 2050 lähes joka kymmenes suomalainen sairastaa diabetesta, ennustaa tutkimus

    Diabetes on yleistynyt Suomessa voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana.
    Diabetes on yleistynyt Suomessa voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana.
    Diabetes on yleistynyt Suomessa voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana.  Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset|Terveydenhuolto
    27.6.202314:22
    STT

    Suomessa on enemmän diabetesta sairastavia kuin suurimmassa osassa muista korkean elintason Euroopan maista. Asia selviää Global Burden of Disease -tutkimusverkoston diabetesta käsittelevästä tutkimuksesta, josta kertoi Suomen Diabetesliitto. Tutkimus julkaistiin tiedelehti Lancetissa kesäkuun lopulla.

    Ainoastaan Portugalissa ja Britanniassa diabeteksen väkilukuun suhteutettu suhteellinen yleisyys oli vuonna 2021 korkeampi kuin Suomessa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa oli 38–71 prosenttia enemmän diabetesta sairastavia vuonna 2021.

    Diabetes on yleistynyt Suomessa voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Diabetesta sairasti vuonna 2021 Suomessa runsaat 7 000 ihmistä 100 000:ta kohden. Vuonna 1990 vastaava luku oli lähes puolet pienempi. Tutkimuksessa ennustetaan, että vuonna 2025 Suomessa on noin 9 000 diabetesta sairastavaa 100 000 ihmistä kohden.

    Suurin osa niin Suomessa kuin muissakin korkean elintason maissa sairastaa tyypin 2 diabetesta. Tutkimuksen mukaan suurin syy sairauden yleistymiseen on ylipainon ja lihavuuden vuosikymmeniä jatkunut lisääntyminen. Myös huonot ravitsemustottumukset, vähäinen liikunta ja perimä lisäävät riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen.

    Suomen Diabetesliiton hallituksen puheenjohtaja ja UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari sanoo, että diabetesta sairastavien määrä voi olla tulevaisuudessa jopa ennustettua suurempi. Vasankari on yksi tutkimuksen kirjoittajista.

    "Tämä voi aiheutua siitä, että Suomen osalta käytössä ei ole vielä ollut mitatun liikkumisen tutkimusten tuloksia. Ne antavat liikkumisesta kyselyjä huonomman, mutta oikeamman kuvan”, Vasankari sanoo tiedotteessa.

    Vasankarin mukaan ennustetun kehityskulun katkaiseminen vaatii kansallisia toimia.

    "Diabetesta sairastavien ihmisten lukumäärän kasvu tulee haastamaan sekä Suomen terveydenhuoltoa että suomalaisten työ- ja toimintakykyä merkittävästi tulevina vuosina. Diabeteksen kanssa kamppailevia henkilöitä on jatkuvasti enemmän myös työväestössä.”

    Artikkelin aiheet
    diabetes
    Suomi
    terveys
    tutkimus
    tyypin 2 diabetes
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle