• Virolaiset päihittivät venäläiset kiinteistökaupoissa - kiinalaisten kaupat nousussa

    Uudeksi talonostajien ryhmäksi ovat nousseet kiinalaiset.
    Kuva: Chris Santala
    Uutiset
    13.6.201608:00
    Eija Mansikkamäki

    Virolaiset ovat ohittaneet venäläiset Suomessa tehdyissä kiinteistökaupoissa. Virolaiset hankkivat Suomesta viime vuonna 250 kiinteistöä, mutta venäläiset enää 155.

    Uudeksi talonostajien ryhmäksi ovat nousseet kiinalaiset, Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Juhani Väänänen kertoo.

    Virolaisten reipas tahti jatkuu tänä vuonna. Virolaisten ostointo on kasvanut pikkuhiljaa vuodesta 2009 lähtien. Kaupan kohteena on useimmiten omakotitalo.

    Samaan aikaan venäläisten ostointo on hiipunut. Kun he ostivat vuonna 2008 Suomesta 780 kiinteistöä, tahti on laskenut viidennekseen lomakiinteistökaupan loputtua.

    Kiinalaiset ostavat omakotitaloja etenkin Helsinki-Vantaan lentokentän liepeiltä. Kauppojen määrä on parikymmentä vuodessa, mutta kertonee asumisen vakiintumisesta Suomeen.

    Artikkelin aiheet
    kiinteistökaupat
    ulkomaiset ostajat
    Viro
    Venäjä
    Kiina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle