• Lääketeollisuuden tuotantoinvestoinnit lähes kaksinkertaistuivat Suomessa viime vuonna, mutta investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen supistuivat

    Lääketeollisuuden kyselyn mukaan alan yritykset arvioivat investointien kasvavan edelleen. Parin tulevan vuoden aikana kasvun arvioidaan olevan noin 60 miljoonaa euroa vuodessa.
    Lääketeollisuuden tuotantoinvestoinnit Suomessa ovat kasvaneet, mutta investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat olleet vastatuulessa. LEHTIKUVA/AFP.
    Lääketeollisuuden tuotantoinvestoinnit Suomessa ovat kasvaneet, mutta investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat olleet vastatuulessa. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Talous
    19.4.202212:49
    STT

    Lääketeollisuuden tuotantoinvestoinnit lähes kaksinkertaistuivat Suomessa viime vuonna, kertoo alan etujärjestö. Lääketeollisuus ry:n mukaan investoinnit tuotantoon kasvoivat 80 prosenttia 121 miljoonaan euroon.

    Sen sijaan investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen (TKI) supistuivat toissa vuodesta noin yhdeksän prosenttia 234 miljoonaan euroon. Tutkimusinvestoinneista merkittävä osa on kliinisiä lääketutkimuksia.

    ”Suomella on erinomaiset edellytykset saada merkittävästi enemmän tutkimusinvestointeja, mutta se vaatii määrätietoisia toimia”, sanoo Lääketeollisuuden toimitusjohtaja Sanna Lauslahti tiedotteessa.

    Lääketeollisuus huomauttaa, että Suomi saa merkittävästi vähemmän alan investointeja kuin esimerkiksi Ruotsi tai Tanska.

    Lauslahden mukaan hallituksen kehysriihessä tehtiin tärkeä päätös nostaa TKI-rahoitusta 350 miljoonalla eurolla. Rahan lisäksi tarvitaan kuitenkin tutkimusta tukevaa lainsäädäntöä ja sujuvia lupaprosesseja.

    ”TKI-rahoitus on edellytys vahvalle akateemiselle tutkimukselle. Yritykset investoivat kiinnostaviin tutkimushankkeisiin, mutta kilpailu investoinneista on kova. Suomi tarvitsee uuden kilpailukykyä vahvistavan strategian”, Lauslahti painottaa.

    Yhteenlaskettuna tuotannolliset sekä TKI-investoinnit kasvoivat viime vuonna kahdeksan prosenttia 357 miljoonaan euroon.

    Lääketeollisuuden kyselyn mukaan alan yritykset arvioivat investointien kasvavan edelleen. Parin tulevan vuoden aikana kasvun arvioidaan olevan noin 60 miljoonaa euroa vuodessa.

    Lääketuotanto työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 3  000 henkilöä. Vuonna 2020 saksalainen lääkejätti Bayer oli Suomen suurin yhteisöverojen maksaja.

    Artikkelin aiheet
    lääketeollisuus
    investoinnit
    tutkimus ja tuotekehitys
    Suomi
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle