• Teollisuustuotanto kasvoi kolme vuotta peräkkäin, viime vuonna lähes neljä prosenttia

    Uusia tilauksia tuli metalliteollisuuteen sekä paperi- ja kartonkituotteisiin. Tilastokeskuksen mukaan uusien tilauksien tilastot heilahtelevat kuitenkin voimakkaasti.
    Teollisuuden uudet tilaukset nousivat joulukuussa, mutta koko vuonna tuli miinusta.
    Teollisuuden uudet tilaukset nousivat joulukuussa, mutta koko vuonna tuli miinusta. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset
    8.2.201911:28
    STT

    Teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna 3,7 prosenttia toissa vuodesta, kertoo Tilastokeskus. Teollisuustuotanto on nyt lisääntynyt kolme vuotta peräkkäin.

    Joulukuussa tuli plussaa sekä vuoden takaiseen että marraskuuhun verrattuna. Toissa vuoden joulukuuhun verrattuna teollisuustuotanto kasvoi 3,3 prosenttia. Marraskuusta tuotanto kohosi 1,3 prosenttia.

    Tilastokeskus huomauttaa, että kasvusta huolimatta teollisuustuotanto on edelleen runsaat 9 prosenttia finanssikriisiä edeltävän vuoden 2008 alapuolella.

    Myös teollisuuden uudet tilaukset nousivat Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa, mutta koko vuonna tuli miinusta. Teollisuus sai uusia tilauksia joulukuussa 6,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko vuonna uudet tilaukset vähenivät 1,8 prosenttia.

    Yritykset saivat joulukuussa eniten uusia tilauksia metalliteollisuudessa. Selvää kasvua oli myös papereissa sekä paperi- ja kartonkituotteissa.

    Tilastokeskus varoittaa, että uusia tilauksia koskevalle tilastolle on tyypillistä voimakkaat kuukausittaiset heilahtelut. Viime vuonna uudet tilaukset nousivat elokuussa, 25,0 prosenttia. Marraskuussa uudet tilaukset puolestaan supistuivat 37,4 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    teollisuus
    Tilastokeskus
    teollisuustuotanto
    teollisuuden tilaukset
    metalliteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle