• Perusturva parani vaalikauden aikana

    Uutiset
    26.2.201516:02
    MT toimitus

    Vaalikauden aikana tehdyt perusturvan korotukset ovat pienentäneet tuloeroja ja köyhyysriskiä. Suurin vaikutus on ollut esimerkiksi työttömyyspäivärahoja ja toimeentulotukea korottaneilla vuoden 2012 lakimuutoksilla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koolle kutsuma arviointiryhmä toteaa.

    Perusturva ei arvioinnin mukaan kuitenkaan kata kohtuullista minimikulutusta, joksi määriteltiin yksinasuvalle asumiskulujen jälkeen 675 euroa kuukaudessa. Vuonna 2011 yksinasuvan perusturva kattoi 63 prosenttia kohtuullisesta minimikulutuksesta. Viime vuonna osuus oli 71 prosenttia.

    Noin neljännesmiljoona suomalaista on kokonaan perusturvan varassa. Vuonna 2013 perusturvan varassa oli 4,3 prosenttia suomalaisista, kun vaalikauden alkaessa vuonna 2011 osuus oli 3,9 prosenttia.

    Vaalikauden aikana asumistuki uudistettiin ja työttömyysturvan sovitteluun tuli suojaosuus. Lisäksi takuueläke tuli voimaan edellisen vaalikauden lopulla, maaliskuussa 2011.

    Artikkelin aiheet
    perusturva
    sosiaaliturva
    tuloerot
    köyhyys
    THL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria