• Olympiakomitea: Venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat pidettävä edelleen kansainvälisten kisojen ulkopuolella

    KOK päätti viime viikolla, että Venäjää ja Valko-Venäjää koskevat sanktiot ovat yhä voimassa. KOK on kuitenkin aloittanut selvityksen, voisivatko venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat palata jossain vaiheessa kansanvälisiin kilpailuihin.
    Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo sanoi tiedotteessa, että Suomi on ilmaissut mielipiteensä myös Kansainväliselle olympiakomitealle. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.
    Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo sanoi tiedotteessa, että Suomi on ilmaissut mielipiteensä myös Kansainväliselle olympiakomitealle. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.  
    Uutiset|Urheilu
    14.12.202209:59
    STT–

    Suomen olympiakomitean mielestä venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita ei voi tällä hetkellä ottaa mukaan kansainväliseen urheilutoimintaan Ukrainan sodan takia. Suomi on ilmaissut mielipiteensä myös Kansainväliselle olympiakomitealle KOK:lle, vaikkei Suomella ole ääni- tai päätösvaltaa KOK:n toiminnassa.

    ”Olemme kertoneet kantamme suoraan KOK:n ylimmälle johdolle ja myös muille kansallisille olympiakomiteoille. KOK tekee asiaan liittyvät päätöksensä itsenäisesti selvitystyön jälkeen”, Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo sanoi tiedotteessa.

    KOK päätti viime viikolla, että Venäjää ja Valko-Venäjää koskevat sanktiot ovat yhä voimassa. KOK on kuitenkin aloittanut selvityksen, voisivatko venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat palata jossain vaiheessa kansanvälisiin kilpailuihin.

    KOK suositteli helmikuussa, että kansainväliset lajiliitot ja urheilutapahtumien järjestäjät eivät päästäisi venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita kansainvälisiin kilpailuihin.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle