• Tulli paljasti jopa 80 koiran salakuljetusvyyhdin – pirkanmaalainen henkilö tienasi 200 000 euroa

    Useat eri yksityishenkilöt ovat tuoneet koiria maahan, jolloin kaupallisen maahantuonnin vaatimuksia on pystytty kiertämään.
    Laittomasti maahan tuotuja koiria on myyty muun muassa sosiaalisessa mediassa.
    Laittomasti maahan tuotuja koiria on myyty muun muassa sosiaalisessa mediassa.  Kuva: LEHTIKUVA / Tiina Oasmaa
    Uutiset|Lemmikit
    19.7.202309:58
    STT

    Pirkanmaalla asuva henkilö on myynyt laittomasti maahan tuotuja koiria ympäri Suomea muun muassa verkkokauppapaikoissa ja sosiaalisen median kautta, Tulli kertoo tutkinnassaan selvinneen.

    Tullin mukaan koiria on tuotu laittomasti Suomeen muun muassa Ukrainasta, Unkarista, Espanjasta, Puolasta, Romaniasta ja Baltian maista.

    Noin 80 koiraa on Tullin mukaan salakuljetettu maahan vuodesta 2017 lähtien, erityisesti vuonna 2022. Laittomalla toiminnalla epäillään ansaitun noin 200 000 euroa.

    Useat eri yksityishenkilöt ovat tuoneet koiria maahan, jolloin kaupallisen maahantuonnin vaatimuksia on pystytty kiertämään.

    Tulli epäilee pirkanmaalaista muun muassa salakuljetuksesta, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Jutun esitutkinta valmistuu alkusyksystä.

    Tulli ja poliisi tutkivat epäiltyä koirien salakuljetusta Venäjältä viimeksi huhtikuussa.

    Artikkelin aiheet
    koirien salakuljetus
    Tulli
    Pirkanmaa
    laiton maahantuonti
    koirat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria