• Otso pyörii EU:n komission kirjoituspöydällä

    Otso-metsäpalveluiden yhtiöittäminen viivästyy, koska Euroopan komission on hyväksyttävä lainmuutos.
    Uutiset
    25.9.201513:37
    Juha Kaihlanen

    Suomen metsäkeskuksen liiketoimintayksikön Otso metsäpalveluiden yhtiöittäminen viivästyy. Yhtiömuotoista toimintaa ei voida aloittaa suunnitelman mukaisesti ensi vuoden alussa, koska lainmuutos edellyttää Euroopan komission hyväksynnän eli notifioinnin.

    Tähän on päädytty lainsäädännön valmistelun edetessä.

    ”Notifioinnilla halutaan varmistaa, ettei Otson taseeseen jää kiellettyä valtiontukea”, sanoo metsäneuvos Marja Kokkonen maa- ja metsätalousministe­riöstä.

    Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee lakia Otson yhtiöittämisestä.

    Vielä ei tiedetä, kuinka kauan komission notifiointiprosessi kestää. Alustavat keskustelut komission kanssa on asiasta aloitettu.

    Kokkonen uskoo, että notifiointi etenee kohtuullisen nopeasti, alle puolessa vuodessa.

    Valmistelut Otson yhtiöittämiseksi ovat edenneet Kokkosen mukaan muilta osin aikataulun mukaisesti.

    ”Lakiesityksen valmistelu jatkuu ja Otso tekee omalta osaltaan pohjatöitä ja laskelmia”, Kokkonen sanoo.

    Talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan lakiesitys pyritään saamaan lokakuun aikana. Näin laki ehtisi eduskuntaan loka-marraskuun vaihteessa.

    Alun perin Otson yhtiömuotoisen toiminnan piti alkaa jo tämän vuoden alussa.

    Yhtiöittämistä oli kuitenkin pakko siirtää Otson talousongelmien vuoksi.

    Vuonna 2012 toimintansa aloittanut Otso on tehnyt tappiota koko historiansa. Viime vuonna sen liikevaihto oli 35 miljoonaa euroa ja tappio kuusi miljoonaa euroa.

    Taloutta on laitettu kuntoon vähentämällä väkeä ja kaupittelemalla omaisuutta.

    Enimmillään Otson palveluksessa on työskennellyt 300 ihmistä. Tämän vuoden lopussa otsolaisia on hieman yli 200.

    Otsosta on määrä muodostaa valtion kokonaan omistama yhtiö, joka toimisi valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa.

    Artikkelin aiheet
    Otso-metsäpalvelut
    Euroopan komissio
    yhtiöittäminen
    metsätalous
    valtiontuki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria