• Investointitukien haku alkaa toukokuussa

    Uutiset
    28.1.201515:00
    Veikko Niittymaa

    Uuden maaseutuohjelman mukaisten maatalouden investointitukien haku yritetään saada nopeasti auki.

    Sukupolvenvaihdokseen myönnettävän nuoren viljelijän aloitustuen haku saataneen auki heti maaliskuun alkupuolella ja investointitukia päästään hakemaan toukokuussa, arvioi erityisasiantuntija Aulis Kuusela Maaseutuvirastosta.

    Kuuselan mukaan kiire liittyy sukupolvenvaihdoksiin ja jatkajien aloitustukeen. Vuonna 2013 myönnettyjä luopumistukipäätöksiä raukeaa alkuvuonna. Kiirehtimisellä yritetään huolehtia siitä, että väliinputoajia tulisi mahdollisimman vähän.

    Rakennetukilain muutokset vahvistettiin joulun alla. Yksityiskohtaiset määräykset annetaan valtioneuvoston perus- ja kohdentamisasetuksissa, jotka lähtevät lyhyelle lausuntokierrokselle lähipäivinä.

    Investointien tukitasot pysyvät karkeasti ennallaan. Pieniä viilauksia on ylös- ja alaspäin. Nuorille investointituet maksetaan korotettuna kuten tähänkin saakka.

    Yrittäjätulon alaraja nousee 17 000 eurosta 25  000 euroon, jonka pitää täyttyä viimeistään viidentenä vuonna tuen myöntämisestä.

    Korotus lienee hankalin pienehköille viljatiloille. Yrittäjätulon uusi alaraja tarkoittaa sitä, että pelkkää rehuviljaa tuottavalla maatilalla pitää olla peltoa vähintään 50–70 hehtaaria, jotta tukea voi edes hakea.

    Liiketoimintasuunnitelmaa ei tarvita salaojituksissa, mehiläistaloudessa, sadonkorjuukoneiden hankinnassa yhteiskäyttöön sekä työympäristöä, tuotantohygieniaa, eläinten hyvinvointia tai ympäristön tilaa edistävissä investoinneissa.

    Maatilojen investointitukien haku muuttuu periaatteessa jatkuvaksi, mutta käytännössä vanhojen hakuaikojen tapainen malli säilyy. Tukipäätöksiä tehdään neljästi vuodessa, ensimmäisen kerran elokuussa.

    Hakemusten pitää täyttää tietyt peruskriteerit, jotta niitä voidaan edes käsitellä. Samantapainen järjestely on ollut käytössä jo nyt, mutta se ei ole ollut yhtä sitova.

    Hakemukset pisteytetään ja laitetaan paremmuusjärjestykseen. Rahaa ei välttämättä riitä kaikkiin hankkeisiin. Hakija ei voi etukäteen tietää, saako hanke tukea, vaikka hakuehdot täyttyvät.

    Pisteyttäminen on tarkasti säädeltyä.

    Investoinneissa valintaperusteita on kuusi: Vaikutus tuen kohteena olevan yrityksen talouteen (25 prosenttia), vaikutus tuen kohteena olevan yrityksen kilpailukykyyn (20), vaikutus ympäristöön (20), vaikutus tuotanto-olosuhteisiin (15), vaikutus ohjelman muiden tavoitteiden toteutumiseen, esimerkiksi onko kyseessä yhteishanke (10) sekä elinkeinon merkitys kokonaistulonmuodostuksen kannalta ja tuettavan hankkeen vaikutus (10).

    Ympäristön tilaa parantavissa investoinneissa painotetaan ympäristöä ja investoinnin vaikutusta tuotanto-oloihin.

    Töitä ei saa aloittaa ennen kuin hakija on saanut elykeskukselta myönteisen investointitukipäätöksen.

    Tukea voidaan myöntää entiseen tapaan avustuksena, korkotukilainan korkotukena ja valtiontakauksena tai niiden yhdistelmänä.

    Oheisen taulukon kokonaistuen lukuihin kannattaa suhtautua varauksin. Ne voivat vielä muuttua, Kuusela sanoo.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Hakemusten pitää täyttää tietyt peruskriteerit,

    jotta niitä voidaan edes käsitellä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatalouden investointituki
    maaseutuohjelma
    nuoren viljelijän aloitustuki
    rakennetukilaki
    Maaseutuvirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle