UUTISPÄÄLLIKÖLTÄ
2019 Suomessa alkaa maakuntien itsehallinnon aika. Muutosta on mainostettu suurimmaksi sitten 1634, jolloin maakuntien itsehallinto lopetettiin.
Hallitus ei ole kertonut, miten maakuntaitsehallinto käytännössä tulee toimimaan.
Juha Sipilän runttaama uudistus näyttää tulleen yllätyksenä myös keskustalle, vaikka puolue on ajanut sitä vuosikymmenet.
Maaseudun kannalta uudistukseen sisältyy mahdollisuuksia mutta myös uhkia. Käytännössä lopputulos voi muistuttaa 18 suurkuntaa. On hyvin mahdollista, että palvelut keskitetään maakuntakeskukseen ja nykyiset kunnat kuihtuvat kyläparlamenteiksi.
Suorilla vaaleilla valitun maakuntavaltuuston pitäisi lisätä demokratiaa. Kansanvaltaisuus jää kuitenkin torsoksi, jos valtio päättää maakuntien rahoista eivätkä maakuntavaalit kiinnosta äänestäjiä.
Maakuntien pitäisi olla jotain muuta kuin suuria kuntia. Niillä pitäisi olla oikeasti valtaa tehdä maakunnista erilaisia. Rakennusmääräykset, nopeusrajoitukset, hoitajamitoitukset ja koulujen opetussuunnitelmat ovat esimerkkejä asioista, joista voitaisiin päättää alueellisesti.
Se tarkoittaa, että palvelutkaan eivät voi olla joka paikassa samanlaisia. Jos halutaan itsehallintoa, pitää tinkiä tasa-arvosta.
Itsehallinnon keskeisin tunnusmerkki on veroista päättäminen. Jos valtio jakaa rahat, itsehallinto on näennäistä. Jos maakunnat keräisivät itse veronsa, osa joutuu tulemaan toimeen vähemmillä varoilla.
Helpoin tie järjestää maakuntahallinto olisi kopioida malli suoraan kuntalaista.
Kunnallinen päätöksenteko perustuu konsensukseen, mikä on hyvä tapa hoitaa asioita yhteisöllisesti. Kääntöpuoli on kuitenkin sulle-mulle-suhmurointi ja kaikkien miellyttäminen. Kansalaisille ei selviä, kuka loppujen lopuksi on vastuussa.
Nykyisin samat ihmiset ovat kuntapäättäjiä, maakuntapäättäjiä ja kansanedustajia. Onko kolmessa hallinnon tasossa järkeä, jos samat ihmiset kuitenkin päättävät asioista? Onko äänestäjien kannalta mielekästä järjestää kolmet vaalit, joissa kaikissa ehdokkaina ovat suunnilleen samat ihmiset?
Kansalaiset tuskin innostuvat ajatuksesta, että maakuntiin palkattaisiin pitkä rivi kokoaikaisia poliitikkoja isolla palkalla.
Kiinnostava ja toiminnallisesti tehokas malli olisi valita maakuntajohtaja suoralla kansanvaalilla. Muu hallinto koostuisi ammattijohtajista.
Maakuntavaltuusto päättäisi budjetista ja isoista linjoista maakuntajohtajan esityksen perusteella.
Miksi maakunnan ykkösmiestä sitten pitäisi kutsua?
Maaherra on vanha ja perinteinen titteli, joka periytyy Ruotsin vallan ajoilta. Venäjän vallan aikana ja itsenäisyyden ensimmäisenä vuotena maakuntajohtajia nimitettiin kuvernööreiksi. Molemmat ovat kuitenkin olleet valtion edustajia maakunnassa, eivät maakunnan edustajia keskushallinnon suuntaan.
Komein titteli olisi kuitenkin ex-pääministeri Paavo Lipposen tunnetuksi tekemä maakuntasatraappi. Muinaisessa Persiassa satraapit hallitsivat maakuntiaan suvereenisti.
Linnan juhliinkin saataisiin uutta loistoa, kun heti ministerien perässä kättelyvuoroon tulisivat Suomen maakuntien kunnianarvoiset satraapit.