• Alkoholiveron korotus puolitetaan

    Uutiset
    2.10.201316:00
    STT

    Alkoholiveroa korotetaan puolet vähemmän kuin kevään kehyspäätöksessä sovittiin.

    Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta perustelee maltillista korotusta matkustajatuonnin kasvulla ja veropohjan epätavallisella pienentymisellä alkuvuoden aikana.

    Matkustajatuonti on kasvanut syyskuun 2012 ja elokuun 2013 välisenä aikana noin 11,5 prosenttia vastaavasta jaksosta vuotta aiemmin. Tuonti oli 75,1 miljoonaa litraa ja sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna 8,8 miljoonaa litraa.

    Muutoksen seurauksena väkevien hinta nousisi keskimäärin 2,2 prosenttia, oluen ja viinin 2–2,5 prosenttia ja välituotteiden keskimäärin 3,7 prosenttia.

    Hintojen nousu olisi keskimäärin 2,3 prosenttia. Vähittäismyynnin hinnat nousisivat hieman tätä enemmän ja anniskelumyynnin vähemmän.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    alkoholivero
    verotus
    hallituksen politiikka
    matkustajatuonti
    alkoholihinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria