• Viime vuoden talouskehitys oli ennusteita heikompaa

    Työllisyyteen ennustettiin pientä kasvua, mutta se väheni keskimäärin prosentin verran. Myös bruttokansantuote laski.
    Valtiovarainministeriö arvioi vuosittain syksyllä tehtyjen ennusteidensa osuvuutta. Syksyn ennusteet toimivat pohjana seuraavan vuoden valtion budjetille. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Valtiovarainministeriö arvioi vuosittain syksyllä tehtyjen ennusteidensa osuvuutta. Syksyn ennusteet toimivat pohjana seuraavan vuoden valtion budjetille. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Uutiset|Talous
    27.5.202517:36
    STT–

    Suomen viime vuoden talouskehitys jäi useilla osa-alueilla ennustetusta, selviää tiistaina julkaistusta valtiovarainministeriön raportista. Syksyllä 2023 ennustettiin, että bruttokansantuote kasvaisi viime vuonna 1,2 prosenttia, mutta se laski 0,1 prosenttia.

    Työllisyyteen ennustettiin pientä kasvua, mutta se väheni keskimäärin prosentin verran.

    Kuluttajahinnat puolestaan nousivat ennustettua hitaammin. Kuluttajahinnat nousivat viime vuonna 1,6 prosenttia, kun ennuste oli 2,2 prosenttia.

    Valtiovarainministeriö arvioi vuosittain syksyllä tehtyjen ennusteidensa osuvuutta ja tarkastelee sitä, missä määrin odotukset vastasivat toteutunutta kehitystä. Syksyn ennusteet toimivat pohjana seuraavan vuoden valtion budjetille.

    Artikkelin aiheet
    talous
    bruttokansantuote
    työllisyys
    Valtiovarainministeriö
    ennusteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria