
Mitä kalliimmat puitteet, mitä enemmän henkilökuntaa, sitä enemmän syntyy kustannuksia ja sitä kalliimmat ovat hinnat. Näin kuvailee eläinlääkäripalveluiden hinnanmuodostumista Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Kirsi Sario.
Kuluttajaliitto vertaili 55 yksityisen eläinlääkäriaseman toimenpiteiden hinta-arvioita väkiluvultaan Suomen kymmenessä suurimmassa kunnassa. Hintavertailu tehtiin kuluvan vuoden huhti–toukokuun aikana ja siihen yritettiin löytää jokaisesta kunnasta ketjuuntunut eläinlääkäriasema.
Hintavertailun perusteella yksityisten eläinlääkäriasemien välillä saattaa olla merkittäviäkin hintaeroja.
Esimerkiksi koiran nelosrokotteen sai halvimmillaan 48 eurolla, kun taas kallein vastaava maksoi 95,50 euroa. Nelosrokote on perusrokote, joka sisältää rokotteen penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta ja parainfluenssaa vastaan.
Lemmikinomistajilta eläinlääkäriliittoon tulleen palautteen mukaan kallista on.
”Oman arvioni mukaan hinnat ovat kohonneet Kuluttajaliiton hintavertailua enemmän”, sanoo Sario.
Tällä hetkellä yksi eläinlääkäriasemaketju kattaa yli puolet yksityisten eläinlääkäriasemien palveluntarjonnasta Suomessa.
”Sijoittajat omistavat eläinlääkäriasemaketjut, he haluavat tulosta. Eläinlääkintä on bisnestä siinä missä mikä tahansa muu bisnes, niin karulta kuin se kuulostaakin.”
Ruotsalainen vakuutusyhtiö Folksam selvitti viime vuonna, että lemmikin hoito maksaa 40 prosenttia enemmän eläinklinikoilla, joiden omistaja on pääomasijoitusyhtiö.
Lue lisää aiheesta ja esimerkkejä hintaeroista perjantain Maaseudun Tulevaisuudesta.