• Maidon-tuottajatpiirittävätbrittimeijeriä

    Uutiset
    27.7.201216:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Tuottajahintojen leikkauksia protestoivat maidontuottajat piirittävät meijeriä Derbyshiressä Englannin keskiosassa.

    Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan noin 200 tuottajaa aloitti Dairy Crest -yhtiön tuotantolaitoksen piirityksen keskiviikkona.Viljelijät ovat tukkineet meijeriin johtavat tiet traktoreilla ja työkoneilla. Mielenosoittajat ovat vakuuttaneet jatkavansa piiritystä, kunnes maidon tuottajahinta nousee.

    Maataloustuottajajärjestö National Farmers Unionin mukaan alhainen tuottajahinta ja kustannusten nousu uhkaa ajaa satoja maidontuottajia konkurssiin.

    Britanniassa maidon tuottajahinta on noin 32 senttiä litralta.

    Maidontuottajat ovat viime päivinä osoittaneet mieltään alhaisia tuottajahintoja vastaan eri puolilla Eurooppaa. Pari viikkoa sitten Keski-Euroopan tuottajat valuttivat maitoa pitkin katuja Euroopan parlamentin edustalla Brysselissä.

    EU-komission mukaan maidon hintaa on painanut alas lisääntynyt tuotanto EU:n ulkopuolella, etenkin Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa ja Argentiinassa.

    Komissio kuitenkin uskoo, että pohjakosketus saavutettiin toukokuussa ja syksyn aikana tuottajahinnat kääntyvät jälleen nousuun.

    Toukokuussa keskimääräinen maidon tuottajahinta EU:ssa oli 31,6 senttiä litralta. Suomessa hinta oli unionin neljänneksi korkein, vajaat 43 senttiä litralta. Alhaisin tuottajahinta oli Liettuassa, 23,2 senttiä litralta.

    NIKLAS HOLMBERG

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidon tuottajahinta
    mielenosoitus
    Dairy Crest
    maatalous
    Derbyshire
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria