• Pääministerin tiedotustilaisuus EU:n jättimäisestä tukipaketista

    Tiistaina maaliin saatu EU:n rahoituspäätös kasvattaa Suomen EU-maksuja tulevalla budjettikaudella 100 miljoonalla eurolla vuodessa.
    Uutiset
    22.7.202017:10
    Terhi Pape-Mustonen

    Pääministeri Sanna Marin järjestää tänään tiedotustilaisuuden klo 16 pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa Eurooppa-neuvoston neuvottelutuloksesta.

    Tiistaina maaliin saatu EU:n rahoituspäätös kasvattaa Suomen EU-maksuja tulevalla budjettikaudella 100 miljoonalla eurolla vuodessa.

    Britannian lähtö EU:sta nostaa nettomaksajien maksuja, koska brexit supistaa yhteistä budjettia. Suomen edustajat kertovat, että Suomen nettomaksuasema paranee kuitenkin suhteessa moniin muihin nettomaksajiin, kuten Hollantiin ja Tanskaan.

    Suomi on saamassa oman arvionsa mukaan tulevalla budjettikaudella 11,1 miljardia euroa ja maksamassa 16,7 miljardia euroa.

    EU:ssa sovitusta elpymisrahastosta Suomi arvioi saavansa 3,2 miljardia euroa seuraavalle kolmelle vuodelle ja maksavansa siitä 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058.

    Lue lisää:

    Elvytys nostaa suomalaisten EU-maksuja – maatalousrahoituksen saanto sen sijaan kasvaa nykykaudesta kuudella prosentilla, myös uhka tukikatosta väistyi

    EU:n turverahaston kutistuminen kolmannekseen hankaloittaa turpeen poltosta luopumista – Suomen osuus auki

    Artikkelin aiheet
    Sanna Marin
    EU:n tukipaketti
    Suomen EU-maksut
    elpymisrahasto
    Kesäranta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle