• Saksan talouskasvu jäi vaisuimmaksi kuuteen vuoteen – taantuma vältettiin täpärästi

    Loka-joulukuussa talous kasvoi hieman.
    Saksan taloutta kuritti muun muassa maalle olennaisen autoteollisuuden alamäki. LEHTIKUVA / AFP / SEBASTIAN GOLLNOW
    Saksan taloutta kuritti muun muassa maalle olennaisen autoteollisuuden alamäki. LEHTIKUVA / AFP / SEBASTIAN GOLLNOW 
    Uutiset
    15.1.202013:58
    STT

    Euroopan suurimman talouden Saksan talouskasvu jäi viime vuonna 0,6 prosenttiin. Luku putosi selvästi vuotta aiemmasta, sillä vuonna 2018 maan talous kasvoi 1,5 prosentin tahtia.

    Bruttokansatuotteen kehitys on huonoin kuuteen vuoteen, kertoo Financial Times. Saksan taloutta kurittivat lehden mukaan jännitteet maailmankaupassa, viennin heikkous ja maalle olennaisen autoteollisuuden alamäki.

    Saksa vältti täpärästi taantuman viime vuonna. Maan bruttokansantuote laski hieman huhti–kesäkuussa mutta kääntyi nousuun heinä–syyskuussa. Saksan tilastokeskuksen mukaan bkt kasvoi hieman loka–joulukuussa, mutta se ei kertonut tarkkaa lukua.

    Vakiintuneen määritelmän mukaan kansantalous on taantumassa, kun bkt supistuu kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä.

    Artikkelin aiheet
    Saksan talous
    talouskasvu
    taantuma
    autoteollisuus
    bruttokansantuote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle