• Ulkomaankauppaa on käytävä tehokkaasti

    Suomen on tässä maailmankaupan uudelleenorganisoituvassa tilanteessa pakko suunnitella, millä tavoin se järjestää maailmalla valtiotason markkinointi- ja myyntipanostuksensa.
    Uutiset|Kauppa
    23.11.202215:00
    Lukijalta
    Osmo Nieminen

    Vaikka nostamme omavaraisuuttamme, on ulkomaankauppaa käytävä tehokkaasti.

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan on synnyttänyt akuutin kriisin lisäksi tarpeen tarkistaa kansallisia strategioita. Analyysit ja ennusteet globalisaation ja keskinäisriippuvuuden tulevista asteista ohjaavat myös Suomen omavaraisuuden tason määrittämistä ja siten myös kauppapolitiikkaa. On siis luotava strategia, jossa määritellään, mihin valtiotasolla ulkomaankaupassa panostetaan.

    Liityin aikanaan erään alkavan pienen itc-yrityksen hallitukseen ”strategia-asiantuntijana”. Tampereella kun oltiin, ajattelimme, että lähetämme innokkaan myyntipäällikömme kiertämään autolla Pohjanmaata asiakkaita etsien.

    Varsin pian ilmeni, että näin ei kauppaa tehdä, vaan tärkeää oli hyödyntää ja vahvistaa yhteistyösuhteita isoihin laite- ja varusohjelmisotoimittajiin. Ne tekivät puolestamme markkinointia ja myyntiä. Kauppa alkoi käydä.

    Suomen on tässä maailmankaupan uudelleenorganisoituvassa tilanteessa pakko suunnitella, millä tavoin se järjestää maailmalla valtiotason markkinointi- ja myyntipanostuksensa.

    Suomen tapauksessa yksin yritysten varaan ei voi jättäytyä. Ylen MOT-ohjelman (14.11) esille nostamat ongelmat kunniakonsulimallissa on otettava todesta, vaikka oikeat henkilösuhteet ovatkin kullan arvoisia. Myöskään se malli, että valtion omin resurssein hosutaan ilman todellista strategiaa ympäri maailmaa asiakkaita etsien, ei johda muuhun kuin matkakuluihin.

    Kauppoja etsittäessä on tietysti klassisten oppien mukaan tunnistettava asiakastarve.

    Yhtä tärkeätä ja välttämätöntä meille on ymmärtää, kenelle markkinoimme tarjoomaamme, eli onko se valtiotaso, yritystaso, vaikuttajayksilöt vai onko se toimija, jolla jo on vahva ote asiakaskuntaan. Tämä tietysti vaihtelee maittain ja tämä asia on tunnistettava. Turhaa ”ajelua” on vältettävä.

    Osmo Nieminen

    Lempäälä

    Artikkelin aiheet
    ulkomaankauppa
    kauppapolitiikka
    markkinointi
    Suomi
    globalisaatio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla