• Lappiin on satanut ensilumi – maanantaina lunta voi sataa paikoitellen etelässäkin

    Yöllä myös Pohjanmaalla tullee jokunen lumikuuro, kertoo Ilmatieteen laitos.
    Lumi- ja vesisateet voivat heikentää ajokeliä lähipäivinä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Lumi- ja vesisateet voivat heikentää ajokeliä lähipäivinä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    17.10.202012:46
    STT

    Ilmatieteen laitos kertoo, että Lappiin on satanut ensilumi. Eniten lunta on satanut Enontekiöllä Näkkälässä, jossa maa on saanut yhdeksän sentin lumipeitteen.

    Tieliikennekeskus varoitti jo varhain aamulla, että ajokeli on paikoin huono Lapissa lumi- tai räntäsateen takia. Myös Ilmatieteen laitoksen varoituskartassa lähes koko Lappi oli aamusta keltaisella eli ajokeli on alueella mahdollisesti vaarallinen.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan maan pohjoisosaan on leviämässä lumi- ja vesisadealue. Päivällä lunta sataa etenkin Käsivarresta Itä-Lappiin yltävällä alueella, muualla sade on pääosin vettä.

    "Iltaa kohden myös Etelä-Lapissa lumisadetta. Yöllä myös Pohjanmaalla tullee jokunen lumikuuro", laitos kertoi pian aamukuuden jälkeen päivittämässä sääkatsauksessaan.

    Ensilumen on ennustettu suurella todennäköisyydellä satavan Lappiin viikonlopun aikana. Ilmatieteen laitoksen ensilumen määritelmä täyttyy, jos aamulla kello 9 lunta on vähintään yksi sentti. Laitokselta kerrottiin eilen STT:lle olevan mahdollista, että lauantai-iltaan mennessä Keski-Lapin ja Koillismaan välisellä alueella lunta sataa jopa 10–15 senttiä.

    Twitterissä Ilmatieteen laitos myös varoitti eilen mustasta jäästä.

    "Lapissa ajokeliä huonontavat lumisateet, muualla keli on paikoin liukas mustan jään muodostumisen vuoksi. #talvirenkaat", tviitissä sanottiin.

    Artikkelin aiheet
    ensilumi
    Lappi
    sää
    lumisade
    ajokeli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle