• Pitkävaikutteisethankinnat poistoihin

    Uutiset
    20.1.201415:00
    MT toimitus

    Osa metsätalouden menoista on sellaisia, että niitä ei vähennetä kerralla vuosimenoina, vaan hankintameno vähennetään useamman vuoden aikana tehtävin poistoin.

    Poistoina vähennetään sellaisten hyödykkeiden hankintameno, joiden taloudellinen käyttöaika on yli kolme vuotta ja hankintameno yli 200 euroa.

    Moottori- ja raivaussahan hankintamenon voi näin ollen vähentää vuosimenona kohdassa 7.3. silloin, kun metsänomistaja arvioi sahan taloudelliseksi käyttöajaksi omassa käytössään alle kolme vuotta.

    Hankintamenot ja poistot selvitetään muistiinpanoissa hyödykekohtaisesti. Verolomakkeella näille erittelyille ei ole varattu tilaa. Muistiinpanoista verovuoden poistot siirretään verolomakkeen kohtiin 8.-12..

    Hyödykekohtaista tietoa tarvitaan mahdollisten luovutusvoittojen verotuksessa ja silloin, kun hyödykkeen menojäännös on alle 200 euroa, jolloin se voidaan poistaa kertapoistona.

    Koneesta, joka on myyty kesken vuoden, ei tehdä myyntivuonna poistoa. Koneen poistamaton hankintameno vähennetään edellisen vuoden lopun poistamattomien hankintamenojen summasta muistiinpanoissa ennen poiston tekemistä.

    Sen sijaan koneesta saatu luovutushinta ilmoitetaan verolomakkeella 9, jolla selvitetään luovutusvoitot.

    Poistojen tekeminen aloitetaan sinä vuonna, jona hyödyke on otettu käyttöön. Hankinta- tai maksuvuosi ei siis ratkaise poistojen aloittamisen ajankohtaa.

    Metsätalouteen siirrettävän, aikaisemmin maatalouteen tai elinkeinotoimintaan kuuluneen koneen menojäännös, toisin sanoen poistamaton hankintameno, siirretään sellaisenaan metsätalouden menojäännökseksi.

    Metsätaloudessa käytettävien koneiden siirto maatalouden verotuksesta metsätalouden verotukseen on perusteltua esimerkiksi silloin, kun metsänomistaja luopuu maatalouden harjoittamisesta.

    Hyödykekohtaiset poistoprosentit ovat veroilmoituksen täyttöohjeessa. Ne tarkoittavat enimmäisprosentteja.

    Jos metsänomistaja haluaa tasata verotustaan poistojen avulla, hän voi tehdä poistot pienempinä tai jättää tekemättä kokonaan sellaisina vuosina, joina metsätaloudesta ei ole tuloja.

    Metsätien rakentamismenojen osalta muistiinpanoihin on liitettävä luotettava selvitys tien rakentamismenon jakaantumisesta metsätalouden ja muun käytön kesken.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    poistot
    metsätalous
    verotus
    pitkävaikutteiset hankinnat
    verolomake
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle