• LM: Maakunnat pettyivät – Suomi aikoo järjestää kaikki puheenjohtajakauden EU-kokoukset Helsingissä

    Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa heinäkuussa 2019.
    EU-puheenjohtajakauden kokouspaikkavalinnat ihmetyttävät maakuntakeskuksia.
    EU-puheenjohtajakauden kokouspaikkavalinnat ihmetyttävät maakuntakeskuksia. Kuva: Aimo Vainio
    Uutiset
    25.10.201714:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Lännen media kertoo, että suuret maakuntakeskukset haluaisivat isännöidä Suomen EU-puheenjohtajakauden kokouksia. Kaikki heinäkuussa 2019 alkavan kauden kokoukset on kuitenkin näillä näkymin tarkoitus järjestää Helsingissä.

    Osaa kokouksista isännöi eduskunta, ja ne järjestetään sen kokoontumispaikassa Helsingissä. Ministeri- ja virkamiestason kokousten järjestämispaikasta on puolestaan linjannut hallituksen EU-ministerivaliokunta.

    LM:n haastattelema valtioneuvosteon kanslian EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikkö Anja Laisi perustelee päätöstä kustannus- ja turvallisuussyillä.

    "Trendinä on ollut jo usean puheenjohtajamaan aikana, että kokoukset keskitetään pääkaupunkiin."

    Kokouksia paikkakunnilleen toivoivat ainakin Tampere, Oulu ja Turku. Päätöstä pyritään vielä muuttamaan lobbauksella.

    "Olemme olleet äärimmäisen harmistuneita tästä linjauksesta. Pelkän Helsinki-Vantaan ja Pasilan näyttäminen antaa Suomesta kummallisen kuvan", LM:n haastattelema Tampereen kaupungin yhteysjohtaja Tuukka Salkoaho linjaa.

    Lännen media: EU-puheenjohtajakauden kokoukset keskittyvät Helsinkiin – innokkaita isäntiä olisi muuallakin

    Artikkelin aiheet
    EU-puheenjohtajuus
    Helsinki
    maakunnat
    Suomi
    kokoukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle