• Kuntaliitos vahvistaa vahvoja kaupunkiseutuja

    Hallituksen tavoittelemia vahvoja kuntia syntyy vain suurten kaupunkien ympärille. Pienet kunnat eivät hyötyisi yhdistymisistä, koska toimintamenot pysyvät korkeina suhteessa verotuloihin, selviää PTT:n tuoreesta kuntamalliselvityksestä.
    Uutiset
    17.10.201208:00
    MT toimitus

    ”Yhdistymiset hyödyttävät jonkin verran heikkoja, eivät juuri lainkaan vahvoja ja kaikkein eniten suurten kaupunkien lähellä olevia kuntia”, ekonomisti Janne Huovari summaa.

    Tulos johtuu siitä, että veroja maksavan väen määrä ei liitoksissa lisäänny. Sen sijaan pienten kuntien tilanteeseen vaikuttaa eniten naapurikunta.

    Se, että kunnan sisällä yhdistetään kaksi koulua, hyödyttää usein enemmän kuin se, että uudessa liitoskunnassa säilytetään koulut.

    ”Kuntakenttä kaipaa remonttia, mutta tehokkaampaa on uudistaa palvelurakennetta kuin yhdistää kuntia.”

    Kuntien taloustilanteeseen vaikuttaa väestörakenteen ohella myös se, millaiset ovat asukkaiden tulot ja kuinka tehokkaasti palvelut tuotetaan.

    PTT:n mukaan kaikki heikon talouden kunnat ovat nyt pieniä ja niissä toimintamenot kasvavat suhteessa tuloihin muita enemmän.

    Kun nyt kuusi suomalaista kymmenestä asuu hyvän huoltosuhteen kunnissa, vuonna 2030 heitä on vain kolme.

    Heikoimmin tulevat tutkimuksen mukaan pärjäämään Itä- ja Pohjois-Suomen kunnat, parhaiten Oulun seudun ja ruotsinkieliset kunnat.

    Artikkelin aiheet
    kuntaliitos
    kuntatalous
    PTT
    suurten kaupunkien seudut
    kunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle