• Lähetysseura auttaa Afrikan kuivuuskriisissä

    Uutiset
    14.10.201316:00
    MT toimitus

    Parhaillaan Namibiassa ja Angolassa on pahin kuivuus 30 vuoteen. Eteläisessä Angolassa sademäärät ovat jääneet viimeisen kahden vuoden aikana selvästi keskiarvoja pienemmiksi.

    Namibiassa ja osissa Angolaa kuivuus on johtanut muun muassa lasten aliravitsemuksen yleistymiseen, karjakuolemiin, kotieläinten myyntiarvon laskuun sekä laajaan työttömyyteen maaseudulla. Tällä hetkellä ruokakriisi koskettaa lähes kahta miljoonaa angolalaista ja kriisin pelätään yhä pahenevan.

    ”Nyt kaikki laidunmaat ovat rutikuivia. Naudat syövät jopa kitkeriä puiden lehtiä, piikkipensaita, mitä tahansa eteen tulee. Jos eläin ei pääse enää jaloilleen, sen saa teurastaa. Eläimiä myös kuolee nälkään ja ne nyljetään ja liha otetaan käyttöön. Jo yhdenkin naudan menetys on iso rahallinen tappio”, kertoo Angolassa evankelisluterilaisen kirkon diakoniatyössä toimiva Helena Soininen.

    Lähetysseura lähettää 80 000 euroa Luterilaisen maailmanliiton katastrofityölle eteläiseen Angolaan. Varat käytetään pääosin ruokaan ja puhtaaseen veteen.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Lähetysseura
    Afrikka
    kuivuuskriisi
    Angola
    Namibia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria