• Lehtomäki vaalisi Venäjä-suhdetta

    Suurten muutosten vuosi 2014 ajoi lännen ja Venäjän suhteet syvään kriisiin. Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtajan Paula Lehtomäen (kesk.) mukaan Venäjän demokratiakehitystä tuetaan parhaiten vahvistamalla kansalaisyhteiskuntaa ja vaalimalla tiiviitä yhteistyösuhteita.
    Uutiset
    2.3.201516:35
    MT toimitus

    JYVÄSKYLÄ (MT)

    2014 oli suurten muutosten vuosi Euroopassa. Ukrainan kriisin syttymisen myötä länsimaiden ja Venäjän välit ovat kiristyneet tiukimmilleen sitten kylmän sodan.

    Suomi-Venäjä -seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk.) kertoo seuranneensa Venäjän viimeaikaisia tapahtumia hämmentynein mielin.

    ”Oppositiopoliitikon murha on todella suuri asia. Muistomarssissa näimme suuret kansanjoukot liikkeellä Moskovassa.”

    Suomen ja Venäjän väliset kahdenväliset suhteet olisi kuitenkin pidettävä kunnossa kaikissa olosuhteissa.

    ”Venäjän naapuruuden painoarvo Suomelle on monessa mielessä merkittävä. Mailla on pitkä yhteinen raja, ja rajanylityksiä tapahtuu vuosittain 11,3 miljoonaa. Venäjän talouskehitys heijastuu voimallisesti Suomeen”, Lehtomäki korostaa.

    Venäjän talouskehitys oli hiipunut vuosien ajan jo ennen Ukrainan kriisiä, hän huomauttaa.

    Lehtomäki puhui maanantaina Venäjän kaupan seminaarissa Jyväskylässä.

     

    ”Venäläistä kansalaisyhteiskuntaa tuettava”

    Lehtomäen mukaan Ukrainan kriisiä leimaa massiivinen informaatiosota.

    ”Kannattaa tiedostaa, että se on käynnissä molemmin puolin. Venäjän media on eittämättä valtarakenteiden peukalon alla, mutta samalla on oltava rehellinen ja suhtauduttava kriittisesti myös esimerkiksi siihen, mitä omat iltapäivälehdet kirjoittavat.”

    Kriisin tyrskyissäkin olisi Lehtomäen mukaan huolehdittava siitä, että venäläistä kansalaisyhteiskuntaa tuetaan.

    ”Valitettavasti Suomessa ilmenee sellaista ilmapiiriä, ettei saisi ääneen sanoakaan, että jotakin asioita on ymmärrettävä myös Venäjän näkökulmasta. On äärimmäisen tärkeää, että keskinäistä ymmärrystä lisätään tässä vaikeassa tilanteessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hyväksyisimme kaiken sen, mitä tapahtuu. Omista arvoista ja tavoitteista on pidettävä tiukasti kiinni.”

    Artikkelin aiheet
    Paula Lehtomäki
    Suomi-Venäjä-suhteet
    Ukrainan kriisi
    kansalaisyhteiskunta
    Venäjän talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle