• Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna yhdeksällä prosentilla

    Vuoteen 1990 verrattuna Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät 32 prosenttia.
    Päästöjen vähenemiseen vaikutti muun muassa liikenteen väheneminen.
    Päästöjen vähenemiseen vaikutti muun muassa liikenteen väheneminen. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset
    16.12.202110:15
    STT

    Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna yhdeksän prosenttia vuoteen 2019 verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

    Päästöjen vähenemiseen vaikuttivat muun muassa lämmin talvi, sähkön tuotantorakenteen muutokset sekä liikenteen väheneminen.

    Suomen viime vuoden kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt vastasivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 48,1 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

    Vuoteen 1990 verrattuna Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät 32 prosenttia.

    Suomen suurimman päästölähteen eli energiasektorin päästöt vähenivät viime vuonna 11 prosenttia edellisvuodesta.

    Teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön päästöt vähenivät viisi prosenttia ja jätesektorin päästöt laskivat 3 prosenttia vuodesta 2019. Maatalouden päästöt pysyivät jotakuinkin edellisvuoden tasolla.

    Tilastokeskuksen mukaan Suomi on tähänastisten tietojen perusteella täyttämässä EU:n ja Kioton pöytäkirjan kautta 2013–20 koskevat päästövähennysvelvoitteensa.

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    kasvihuonekaasupäästöt
    Tilastokeskus
    energiasektori
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle