• Kansanäänestys rahojen antamisesta nopeasti

    Uutiset
    6.7.201216:00
    LAURI OINONEN

    Yhä useammat kansalaiset tuovat keskusteluissa esille perusasian vaatiessaan kansanäänestystä jatkuvista euromaiden tukipaketeista ja niiden järjestelyistä. Tämä voisi olla myös kansanäänestys Suomen Emu-jäsenyydestä.

    Viime viikon neuvottelut Brysselissä ovat uusin osoitus täydellisestä sekaannuksesta.

    Pääsääntönä Euroopassa on, että niillä mailla, jotka eivät kuulu euroon, menee hyvin. Niitä ei luonnollisestikaan velvoiteta maksamaan toisten töppäilyjä. Suomi näyttää olevan henkeä kohti suurin maksaja pohjattomiin kaivoihin meneville avustusrahoille sekä takauksille, jotka varmasti joudumme raskaasti maksamaan korkoineen ja lisämaksuineen.

    Suomen kansa on työllään ansainnut valtiolle kertyneet verot ja nämä rahat eivät todellakaan saa mennä toisten hyväksi. Meillä Suomessa tarvitaan rahaa terveydenhuoltoon, hoitoon ja hoivaan, koulutukseen, tie- ja rataverkkoon sekä moniin muihin omiin ja välttämättömiin tarpeisiimme. Havaintojeni mukaan suurin osa kansastamme ajattelee näin.

    Nyt on käynyt moneen kertaan ilmi, että aiemmin annetut lupaukset eurokriisin hoidosta kerta toisensa jälkeen ovat osoittautuneet katteettomiksi ja tilanne on jatkuvasti täysin hallitsematon.

    Siksi nyt on aika kuulla kansan tahtoa. Haluammeko maksaa toisten laskuja? Siksi kansanäänestys tästä ja mukaan kysymys haluammeko oman kansallisen rahamme euron tilalle. Muilla Pohjoismailla, Britannialla ja Venäjällä on omat valuuttansa ja heillä ovat asiat hyvin ja jatkossakin paremmin kuin yhdelläkään euromaalla.

    Lauri Oinonen

    Keuruu

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kansanäänestys
    euromaiden tukipaketit
    Emu-jäsenyys
    Suomi
    eurokriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria