• MTK äimistyiS-ryhmänuhkailustalisätä tuontia

    Uutiset
    29.10.201215:00
    MT toimitus

    MTK on pöyristynyt S-ryhmän uhkauksista lisätä ruuan tuontia, jos kilpailulakia kiristetään. Järjestö haluaa selityksen, miksi lakimuutos heikentäisi kotimaisten tuotteiden tarjontaa.

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvelee, että S-ryhmän voimakas reaktio kielii vilpillisestä toiminnasta eli markkina-aseman väärinkäytöstä.

    Kilpailulain tiukentamisen lisäksi MTK vaatii järjestelmää, jossa yritykset voivat kannella saamastaan kohtelusta nimettömästi.

    Marttilan mukaan nykytilanteessa kukaan ei uskalla lähteä kantelemaan. Vaarana on, etteivät tuotteet pääse koskaan kauppojen hyllyille.

    Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen pitää päivittäistavarakaupan kilpailutilannetta pohjimmiltaan hyvänä. ”Lainvalmisteluun ei mielestäni kuulu, että alamme arvostella toisten lausuntoja.”

    S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto sanoi viime viikon keskiviikkona, ettei kauppa voisi lakimuutoksen jälkeen enää suosia kotimaisia elintarvikkeita. Sivu 3

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    MTK
    S-ryhmä
    kilpailulaki
    kotimainen ruoka
    elintarviketeollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle