• Sotkamon hopeakaivoshanke arvioidaan kannattavaksi

    Sotkamo Silver valmistselee jo rikastamolaitteiden siirtoa Ruotsista Suomeen, vaikka rahoitusneuvottelut ovat vielä kesken.
    Rikastamossa malmi jauhetaan murskataan sepeliksi ja edelleen hienoksi jauheeksi. Kuvan rikastamo ei ole sama, jota ollaan siirtämässä Sotkamoon.
    Rikastamossa malmi jauhetaan murskataan sepeliksi ja edelleen hienoksi jauheeksi. Kuvan rikastamo ei ole sama, jota ollaan siirtämässä Sotkamoon. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    28.7.201715:05
    STT

    Tuore selvitys tukee Sotkamoon suunniteltua hopeakaivoshanketta, Sotkamo Silver -yhtiö kertoo.

    Perjantaina julkistetussa raportissa arvioidaan, että hanke on "nykyisten oletusten ja nykyisen tietämyksen mukaan selvästi kannattava".

    Raportin perusteella yhtiön hallitus on päättänyt siirtää hopeakaivokselle Blaikenin rikastamon laitteet Ruotsista. Yhtiön mukaan laitteiden siirron valmistelut on jo aloitettu.

    Hankkeen rahoituksesta käydään kuitenkin yhä neuvotteluja.

    "Sotkamo Silver jatkaa rahoituskeskusteluja useiden potentiaalisten rahoittajien kanssa positiivisessa ilmapiirissä", kuvailee Sotkamo Silverin konsernijohtaja Timo Lindborg tiedotteessa.

    Lindborg arvioi, että myös yhtiön osakkeenomistajat pitävät raporttia erittäin rohkaisevana.

    Artikkelin aiheet
    Sotkamo Silver
    hopeakaivoshanke
    kaivosteollisuus
    rahoitusneuvottelu
    Sotkamo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria