• Traktorien tehot kasvavatmaatilojen suurentuessa

    Uutiset
    1.10.201416:00
    MT toimitus

    Uusien traktoreiden myyntimäärät laskevat mutta koneiden tehot nousevat maatilojen vähentyessä ja suurentuessa.

    Parissakymmenessä vuodessa moottoreihin on tullut yli 30 hevosvoimaa lisää.

    ”Tehot hivuttautuvat koko ajan ylöspäin”, Hankkijan tuoteryhmäpäällikkö Samu Kaunisto sanoo.

    Laskemalla yhteen kymmenen tänä vuonna eniten myydyn traktorimallin hevosvoimat ja jakamalla summa myytyjen koneiden lukumäärällä, saadaan keskimääräiseksi maksimitehoksi 136 hevosvoimaa.

    Vuonna 2013 vastaava luku oli 130 hevosvoimaa.

    Kärkikymmenikön myyntimäärä oli molempina vuosina noin 40 prosenttia kokonaismyynnistä.

    Konekeskon maatalouskoneiden linjajohtaja Jukka Keltto kertoo, että vuonna 2013 myytyjen Massey Ferguson -traktoreiden maksimiteho oli keskimäärin 146 hevosvoimaa.

    ”Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä myytyjen on puolestaan jo 165 hevosvoimaa.”

    Sivu 6

    Koneagria-Katalooki sivut 4–5

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    traktorit
    maatilat
    maatalouskoneet
    Hankkija
    tehon kasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria