• Oulun tapahtumat järkyttivät Juha Sipilää: "Lapseen kohdistuva seksuaalirikos on epäinhimillinen teko, jonka pahuutta ei voi käsittää"

    Oikeusvaltiossa syylliset saavat rangaistuksen etnisyydestä riippumatta, pääministeri linjaa.
    Lapseen kohdistuva seksuaalirikos on epäinhimillinen teko, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.). LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Lapseen kohdistuva seksuaalirikos on epäinhimillinen teko, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.). LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    5.12.201814:27
    STT

    Oulun tapahtumat ovat herättäneet laajaa järkytystä ja syystä, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lausunnossaan. Hän huomauttaa, että oikeusvaltiossa syylliset saavat rangaistuksen etnisyydestä riippumatta. Rikoksen uhrin kärsimystä ei voi kuitenkaan mitenkään poistaa.

    Pääministeri painottaa, että Oulun tapauksen tutkinnasta ja tiedottamisesta vastaa poliisi ja tuomiosta oikeuslaitos. Oulun poliisi tutkii parhaillaan kolmea vakavaa lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Rikoksista epäillään yhteensä yhdeksää ulkomaalaistaustaista miestä.

    "Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Kyse on perustavaa laatua olevasta asiasta. Tätä oikeutta on puolustettava kaikissa tilanteissa ja sen loukkauksiin on puututtava. Lapseen kohdistuva seksuaalirikos on epäinhimillinen teko, jonka pahuutta ei voi käsittää", Sipilä sanoo lausunnossaan.

    Pääministerin mielestä seksuaalirikosten rangaistusten on vastattava kansan oikeustajua.

    Artikkelin aiheet
    Oulu
    Juha Sipilä
    seksuaalirikos
    oikeusvaltio
    poliisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria