• Suomi ei ole edelläkävijä kiertotaloudessa – lait kaipaavat uudistusta ja luonnonvarat hinnoittelua uudelleen

    Suomen kiertotalousohjelman pitäisi valmistua tämän vuoden puolella.
    Lihaluujauhosta valmistettua kiertolannoitetta Ecolanin varastolla Nokialla.
    Lihaluujauhosta valmistettua kiertolannoitetta Ecolanin varastolla Nokialla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    6.11.202011:00
    Katja Lamminen

    Ministeriöt, tutkimuslaitokset, Sitra ja Business Finland valmistelevat puheenjohtaja Reijo Karhisen vetämänä Suomelle kiertotalousohjelmaa. Sen pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä, mutta ratkottavana on vielä paljon asioita. Muun muassa konkretian tuominen tavoitteisiin ja luonnonvarojen käytön linjaukset ovat Karhisen mukaan vielä auki.

    Ohjelman valmistelusta keskusteltiin eduskunnan ympäristövaliokunnan kokouksessa keskiviikkona.

    Tilaisuudessa kävi selväksi, ettei Suomi - toisin kuin usein oletetaan - ole kiertotalouden edelläkävijä. Meiltä löytyy osaamista ja innovaatioita, mutta toteutus ontuu yhä.

    Suomen sadasta suurimmasta yrityksestä noin neljänneksen liiketoimintastrategioihin sisältyy kiertotalous. Vuonna 2018 kiertotalous muodosti 5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

    Karhisen mukaan kiertotalous ei ole enää vaihtoehto vaan elinehto. Siihen ajavat luonnon köyhtyminen, luonnonvarojen ylikulutus ja ilmastonmuutos. Hän kuitenkin painottaa, ettei säästeliäämpi elämäntapa tarkoita ankeampaa elämää. Kulutus vain perustuu omistamisen sijasta palveluihin, jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Hyvinvointi nojaa materiaalien sijaan datatalouteen.

    Kiertotaloudesta saadaan talouskasvua ja Sitran arvioiden mukaan jopa kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.

    Karhisen mukaan kiertotalous ei ole vielä lähtenyt lentoon, koska luonnonvarojen käyttöä ei ole hinnoiteltu oikein. Siksi kiertotaloustuotteille ei synny kysyntää. Lisäksi innovaatioiden tuominen maksaa, joten kannustimet ja verot voivat olla tarpeen.

    EU:n elpymisrahoituksesta 40 prosenttia menee ilmastotoimiin. Mikä on "kiertotalouden rooli", pohtii Karhinen.

    Lainsäädäntö vaatii muokkaamista kiertotaloutta edistäväksi. Nykyisellään moni toimija kokee säädökset esteiksi tai hidasteiksi.

    Esimerkkejä byrokratian tuomista vaikeuksista listasi Ecolan Oy:n toimitusjohtaja Juha Ahvenainen. Yritys jalostaa teollisuuden sivuvirroista, kuten tuhkasta, tuotteita metsä- ja maatalouteen sekä maanrakentamiseen.

    Ahvenainen toivoo yhdenmukaisuutta säädöksiin ja viranomaisten ajoittain mielivaltaisiin tulkintoihin.

    "Kiertotalouden tuotteille on korkeammat vaatimukset kuin neitseellisille materiaaleille."

    Ongelma on Ahvenaisen mielestä se, että ympäristöluvissa syynätään vain toimijan päästöjä huomioimatta, paljonko tuotteet vähentävät päästöjä korvatessaan fossiilisia tai neitseellisiä materiaaleja.

    Ylijohtaja Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä totesi, että ympäristöä kuormittavassa rakentamisessa kiertotalouden ratkaisut ovat erityisen tärkeitä.

    "Kiertotalouden tuotteille on korkeammat vaatimukset kuin neitseellisille materiaaleille." JUHA AHVENAINEN

    Artikkelin aiheet
    kiertotalous
    lainsäädäntö
    luonnonvarat
    ympäristöpolitiikka
    innovaatiot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria