• Selvitys: Perheyritys jaksaa kriiseissäkin keskimääräistä paremmin

    Koronapandemian aiheuttamissa kriisioloissa suomalaisten perheyritysten hallituksilla ja johtoryhmillä on yrityskentässä keskimäärin aktiivisempi ote johtamiseen ja yrityksen kehittämiseen.
    Suomalaisilla perheyrityksillä on muita yrityksiä vahvempi ote kehittämiseen. Antti-Teollisuus Oy valmistaa viljakuivureita Salossa. Antti-Teollisuus on vuonna 1952 perustettu salolainen perheyhtiö.
    Suomalaisilla perheyrityksillä on muita yrityksiä vahvempi ote kehittämiseen. Antti-Teollisuus Oy valmistaa viljakuivureita Salossa. Antti-Teollisuus on vuonna 1952 perustettu salolainen perheyhtiö. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Talous
    22.9.202220:45
    Kimmo Lundén

    Resilienssi on sitkeyttä, myönteisyyttä, tulevaisuudenuskoa ja kykyä hoksata omia vaikutusmahdollisuuksia myös vastoinkäymisissä ja haastavissa tilanteissa.

    Seinäjoen ammattikorkeakoulun SeAMK:n vastikään valmistuneen selvityksen perusteella perheyrityksillä on liiketoiminnassaan keskimäärin parempi vastustuskyky selvitä yllättävissä kriiseissä ja toimintaympäristönsä shokeissa.

    SeAMK:n selvitys tuo kiinnostavan lisän aiempaan tutkimustietoon. Suomalaiset perheyritykset panostavat liiketoimintansa kehittämiseen keskimäärin enemmän kuin muilla tavoin omistetut yritykset.

    ”Perheyritysten sitoutuminen pitkäaikaisiin investointiohjelmiin, tiivis hallitus- ja johtoryhmätyöskentely ja korkea vastustuskyky shokeille ovat Suomelle erityisen tärkeää juuri nyt. Perheyritykset pitävät talouden selkärankaa koossa myös Ukrainan sodan, energiakriisin ja koronapandemian pyörteissä”, sanoo selvitystä johtanut SeAMKin vararehtori, dosentti Elina Varamäki.

    Tilastokeskuksen mukaan Suomen työllistävistä yrityksistä noin 70 prosenttia on perheyrityksiä, ne työllistävät noin 40 prosenttia yrityssektorin työntekijöistä ja luovat noin 30 prosenttia yrityssektorin jalostusarvosta.

    Erityisesti sukupolvenvaihdosta suunnittelevat perheyritykset panostavat enemmän sekä uuden että olemassa olevan kehittämiseen. Mitä useampia sukupolvenvaihdoksia on takana, sitä enemmän yrityksessä panostetaan tulevaisuuteen.

    Seinäjoen ammattikorkeakoulun selvityksen aineistona on valtakunnallisen omistajanvaihdosbarometrin laaja kyselytutkimusdata.

    Yhteensä kyselyyn vastasi 2 333 yritystä, joista perheyrityksiä on 1 232.

    Perheyritykseksi lasketaan yritys, jonka omistuksesta yli puolet on perheen tai suvun omistuksessa.

    Perehyritysten liiton jäseniä ovat muun muassa Antti-Teollisuus, Fazer, Halva, Snellman, Antell, Juustoportti ja Kalaneuvos.

    Pörssiyhtiöissä Perheyritysten liitto määrittelee perheyritykseksi yhtiön, jonka omistuksesta vähintään neljännes on perheen tai suvun omistuksessa. Tällaisia perheyrityksiä pörssissä ovat esimerkiksi metsäkonevalmistaja Ponsse tai hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone.

    Vastauksista voi johtaa nyrkkisäännön, jonka mukaan mitä vanhempi perheyritys on, sitä enemmän yritys panostaa hallitus- ja johtoryhmätyöhön. Lisäksi viime vuosina koronapandemian aiheuttamissa kriisioloissa perheyritysten hallitukset ja johtoryhmät ovat osoittaneet vahvempaa aktiivisuutta.

    Perheyritysten liiketoiminnan jatkuminen ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Kansallisen omistajanvaihdosfoorumin tuoreimman raportin mukaan Suomessa alasajo uhkaa jopa 25 000 yritystä, jos jatkajaa tai ostajaa ei löydy.

    Raportissa suosittellaankin, että myös perheyrityksiä pitäisi herätellä nykyistä voimakkaammin ja riittävän ajoissa sukupolvenvaihdoksen tai muun omistajanvaihdoksen suunnitteluun. Lisäksi perheyritysten valmistautuminen sukupolvenvaihdokseen edellyttää myös aivan omanlaistaan koulutusta ja valmennusta.

    Lisää aiheesta
    • Vientiin menevät kivenkeruukoneet kootaan ja koekäytetään, minkä jälkeen ne puretaan lastaukseen. Loppukokoonpano tehdään maahantuojan toimitiloissa.

      Koneviesti: Rantasalmelainen koneyritys kasvoi 30 vuodessa maatalouden sivuelinkeinosta kansainväliseksi menestykseksi – strategia on sama kuin monilla Keski-Euroopan perheyrityksillä

    • Yritysten omistajanvaihdosnäkymät heikentyneet

    • Laitialan kartanon kuivurin yhteyteen rakennettiin viime kesänä kaksi 1 422 kuution Iso-Antti-viljasiiloa. Siilot on varustettu tuuletuslattialla ja automaattisella lämpötilamittauksella.

      Maatalouskoneet | Isolla siilolla joustoa viljan myyntiin

    Artikkelin aiheet
    perheyritykset
    resilienssi
    koronapandemia
    sukupolvenvaihdos
    SeAMK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria