• Reilumpi meno ruokaketjuun

    Uutiset
    29.4.201516:00
    MT toimitus

    LEHTIKATSAUS

    Savon Sanomat kommentoi tuottajien reiluuttamiskampanjaa.

    ”Tuottajat eivät tavoittele ruuan hinnan nostamista vaan nykyisen hinnan jakamista toisin. Lähtökohta on oikea.

    Kauppojen keskinäinen kilpailu on ankaraa. Se merkitsee sitä, että kun kuluttaja on hintaorientoitunut, kaupankin pitää olla. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa eikä tuomittavaa.

    Reiluus on sen sijaan kaukana siitä kisasta, jossa ulkomaista lihaa, viljaa, maitoa ja juustoa naamioidaan suomalaiseksi tai vingutetaan suomalaisen ruuan hintaa alas uhkaamalla halvemman ulkomaisen ruuan tuonnilla.

    Tuottajienkin pitäisi muistaa reiluus omissa kommenteissaan. Niin hyvä asia kuin ruokien osto tiloilta onkin, se ei voi olla massojen tapa käydä ruokaostoksilla. Ei vähittäiskauppoja voi lopettaa.”

    Anneli Kallioniemi ihmettelee Satakunnan Kansassa, kuinka vaikeaa maatalouden byrokratian toistuvasti luvattu karsiminen on.

    ”EU:n ison maatalousuudistuksen piti tänä keväänä vähentää byrokratiaa, mutta todellisuudessa se on vielä entistäkin tolkuttomampaa. Lisäksi uudistus tuli voimaan keskeneräisenä, joten siihen on tehty muutoksia pitkin kevättä.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruokaketju
    reiluus
    maatalous
    tuottajat
    byrokratia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria