Euroopan rahoitusjärjestelmää uudistetaan järein keinoin. Kuluvasta vuodesta odotetaan käännekohtaa, josta pankkitoiminta palaisi talouskasvun tueksi. Rakennetaan pankkiunionia. Pystytetään yhteistä pankkivalvojaa. Haetaan poliittista yhteisymmärrystä kriisinratkaisuun. Euroopan keskuspankki määrittelee työkalujaan, joilla rahoituksenvälityksen rikkinäisyys korjataan.
EKP on käynnistänyt liki vuoden mittaisen ennennäkemättömän operaation. Se perkaa pankkien luottosalkut ja sijoitusriskit, jotta roskat on siivottu sen aloittaessa valvojana.
Pankkiirit nurisevat riskitarkastelujen heikentävän lainanantokykyä. Innovatiivinen ala osasi kyllä ottaa ilon irti yhteismarkkina-alueesta niin, etteivät kansalliset valvontakäytännöt pysyneet perässä. Pankkiirit tahtoisivat jo unohtaa kriisin.
Vaikka siirtymävaiheessa epävarmuus markkinoilla saattaa lisääntyä, yhteinen pankkivalvonta koituu lopulta kaikkien hyödyksi, kun rahoitusvakaus paranee. Yleiseurooppalaisella viranomaisella on pidempi muisti, ja vahva valvoja pystyy poliittisesti hankaliin päätöksiin. Pelisääntöjen on oltava kaikille samat. Ja rahoitusjärjestelmän pitäisi olla pystyssä hallituskauden jälkeenkin.
Suomessa keskustelu pankkiunionista on kokolailla typistynyt sijoittajavastuuseen. Äänestäjiin vetoaa pelottelu pankeista, joista uhkaa tulla verovaroja imevä musta aukko. Sisäpoliittisesti on houkuttelevaa vastustaa kriisinhoitopäätösten keskittämistä Euroopan tasolle.
Sijoittajavastuun hokemisesta voisi kuvitella, että Suomi olisi pontevasti rakentamassa ratkaisukeinoja. Ironisesti Suomi on asettunut poikkiteloin neuvoteltaessa kriisinratkaisumekanismeista. Suomi on kannattanut laajaa kriisinratkaisuneuvostoa. Nimestä voi päätellä, miten byrokraattista päätöksenteosta tulisi.
On sinänsä kannatettavaa, että laajalle ulottuvissa riskeissä jäsenmaat ovat mukana päätöksenteossa. Silti on vaikea ymmärtää, miten laaja neuvosto ratkoisi kriisit tehokkaasti. Rahoitusmarkkinoiden logiikassa kriisit pitää padota nopeasti. Helposti yli satapäiseksi paisuvassa ministerikokoonpanossa sopiminen on hidasta. Voi jäädä epäselväksi, mitä sovittiin. Se ei edistä vakautta.
Mikä helpotus, sijoittajat ovat osoittaneet kiinnostusta kantaa vastuunsa. Pankkien varainhankinta taakanjakoinstrumenteilla on ennakoivaa kriisinratkaisua, mitä valvojat tullevat jatkossa painottamaan. Sijoittajavastuun kohdentaminen tappiolliseen osaan helpottuu, jos pankit ovat rakenteeltaan yksinkertaisempia.
Rakennesääntely täydentääkin kriisinratkaisua, mikä lähtökohtaisesti pienentää mustaa aukkoa. Se myös tekee pankkitoiminnasta läpinäkyvämpää. EU-komission rakennesääntelyesitys on myrskyvaroitus siitä, että pankkien toimintaan puututaan, jos ala innovoi yhteiskunnalle liian riskillisiä liiketoimintoja.