• Liitokset kohentaisivat heikkojen kuntien huoltosuhdetta

    Uutiset
    23.5.201216:00
    MT toimitus

    Tuoreen selvityksen mukaan kuntarakennetyöryhmän ehdottamat kuntaliitokset voisivat parantaa väestölliseltä huoltosuhteeltaan heikoimpien kuntien tilannetta.

    Kuntaliitokset eivät helpota kaikkien kuntien tilaa.

    Joidenkin kuntajakoselvitysalueiden huoltosuhde olisi kuitenkin edelleen heikko. Maakunnittain tarkastellen huoltosuhde-erot tasoittuisivat.

    Kunnallisalan kehittämissäätiön tilaama tutkimus ”Vahvat peruskunnat” julkistettiin tiistaina. Selvityksen on laatinut Pellervon taloustutkimus.

    Väestöllisessä huoltosuhteessa verrataan lasten ja vanhuseläkeikäisten määrää työikäisen väestön määrään.

    Selvityksen mukaan maakuntien huoltosuhteet olisivat alle sata sekä vuonna 2020 että vuonna 2030.

    Hyvän huoltosuhteen kunnat menettäisivät liitoksissa hieman, koska niiden huoltosuhde olisi parempi yksin kuin naapuriensa kanssa.

    Tutkimuksessa vertaillaan tulevaa kehitystä kolmen vaihtoehdon pohjalta: nykyiset 336 kuntaa, 66 ehdotettua kuntajakoselvitysaluetta ja 19 maakuntaa.

    Kuntaliitokset kohentavat rajallisesti kuntien taloudellista tilaa. Huoltosuhteen ohella pitää tarkastella myös työpaikkojen ja työvoiman tarjontaa.

    Työikäisiä tarkastelevasta aluevertailusta selvisi, että hieman alle 40 prosenttia väestöstä asuu alueilla, joilla työikäisen määrän väestö kasvaisi vuodesta 2010 vuoteen 2020.

    Kasvavien alueiden väestöosuus on samalla tasolla kaikissa kolmessa aluejaossa.

    Alueelliset erot tulevassa työpaikkakehityksessä kuvaavat eroja kuntien nykyisessä toimialarakenteessa.

    Työpaikkalaskelmassa erot maakuntien välillä ovat hyvin pieniä.

    Ainoastaan Uudellamaalla työpaikkojen määrä kasvaisi selvästi nopeammin kuin muissa maakunnissa.

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuntaliitokset
    huoltosuhde
    kunnat
    Pellervon taloustutkimus
    Kunnallisalan kehittämissäätiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle