• STTK: Etätyön lisääntyminen ei saisi tarkoittaa työaikojen villiintymistä

    Toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK vaatii etätyön ohjeistuksen päivittämistä.
    STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi etätyön nousevan esille syksyn työehtosopimusneuvotteluissa.
    STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi etätyön nousevan esille syksyn työehtosopimusneuvotteluissa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    21.5.202115:09
    STT

    Toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK toivoo, että koronan myötä lisääntyneen etätyön ohjeistus saatettaisiin ajan tasalle.

    Keskusjärjestö huomauttaa, että virustilanne on tehnyt näkyväksi työoloja ja ergonomiaa koskevia ongelmia, joita vuodelta 2005 peräisin olevaan etätyösuositukseen liittyy. STTK muun muassa painottaa, että etätöiden mahdollisesti pysyvä lisääntyminen ei saa tarkoittaa työaikojen villiintymistä tai työ- ja vapaa-ajan hämärtymistä.

    "Jopa kellon ympäri tapahtuvan työn ihannointi on lyhytnäköistä ja vaarallista. Suomessa se näkyy esimerkiksi lisääntyvinä mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyyseläkkeinä", keskusjärjestön puheenjohtaja Antti Palola sanoo tiedotteessa.

    Palola esitti edustajiston kokouksessa, että työmarkkinakeskusjärjestöt ja ministeriöt tekisivät etätyöstä selvityksen.

    "Se antaisi edellytykset arvioida lainsäädännön mahdollisia kehittämistarpeita, kun etätyö jatkossa todennäköisesti muodostaa osassa ammatteja aiempaa suuremman osan työajasta", Palola sanoi.

    Palola myös arvioi, että etätyö on yksi esiin nouseva teema syksyn työehtosopimusneuvotteluissa.

    Artikkelin aiheet
    etätyö
    työaika
    STTK
    työehtosopimus
    työmarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria