• OP:n tulos supistui kulujen kasvun vuoksi – silti voittoa kertyi yli miljardin

    Strategian uudistukseen käytettiin viime vuonna 450 miljoonaa euroa. Tulosta tuli yli miljardi euroa kolmatta vuotta peräkkäin.
    Uutiset
    8.2.201810:28
    Jouko Kyytsönen

    Strategian uudistukseen käytettiin viime vuonna 450 miljoonaa euroa. Tulosta kertyi silti yli miljardi euroa kolmatta vuotta peräkkäin.

    OP:n viime vuoden tulos ennen veroja aleni viisi prosenttia toissa vuodesta. Tulosta kertyi kuitenkin lähes 1,1 miljardia euroa.

    Tuloksen heikkeneminen johtui kulujen 13 prosentin kasvusta, sillä tuotot kasvoivat vain 4 prosenttia.

    Kulukasvu johtui pääosin 450 miljoonan euron investoinneista strategiaan.

    Painopisteenä oli toiminnan tehokkuus ja sujuvuus, liiketoiminnan kehittäminen ja sopeutuminen lakeihin.

    Tulos ennen veroja laski loka-joulukuussa 204 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 218 miljoonasta eurosta.

    OP:n johtokunnan puheenjohtaja Tony Vepsäläinen pitää miljardin euron ylittänyttä vuositulosta onnistuneena. "Toimintaamme syvästi uudistavan strategian toteutus eteni

    laajalla rintamalla, taloudellinen asema vahvistui ja liiketoiminnan kasvu jatkui vakaana."

    "Korkokate, palkkiotuotot ja sijoitustoiminnan tuotot kasvoivat. Luottotappiot jäivät erittäin pieniksi. Luottokannan kasvu jatkui

    markkinoita nopeampana erityisesti yritys- ja asuntoyhteisöluotoissa."

    Asiakkaille näkyvimpiä uudistuksia olivat Vepsäläisen mukaan uudistunut verkkopalvelu op.fi ja mobiilimaksaminen.

    OP avasi vuoden aikana sairaalat Ouluun ja Kuopioon sekä rakentaa sairaalaa Turkuun.

    Tämän vuoden tuloksen OP arvioi olevan samaa tasoa tai pienempi kuin viime vuoden tulos.

    OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen siirtyi eläkkeelle tammikuun lopussa ja uutena pääjohtajana aloittaa maaliskuun alussa Timo Ritakallio.

    Artikkelin aiheet
    OP
    taloustulos
    strategian uudistus
    johtaminen
    investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle