• PÄIVÄN KYSYMYS Tulevatkovenäläisetuudeksi-vuodeksi?

    Uutiset
    29.12.201415:00
    Kaijaleena Runsten

    Onko venäläisiä matkailijoita tulossa vuodenvaihteessa, markkinointiviestintäpäällikkö Hannele Eskelinen, Holiday Club Resorts Oy:stä?

    Venäläisten kuten myös kotimaisten matkailijoiden osuus vaihtelee meillä kohteittain. Holiday Club Saimaassa Lappeenrannassa venäläisten osuus on selkeästi suurin. Heitä on ollut keskimäärin 40–50 prosenttia asiakkaista.

    Tilanne näyttää siellä ihan hyvältä. Venäläisten tekemiä varauksia on uudenvuoden aikaan hyvin.

    Kun hotellissa on huoneita yli 200 ja loma-asuntojakin on toistasataa, varausten kokonaisaste on nyt (jouluaatonaattona ) yli 80 prosenttia. Hotellin puolella se on jo yli 90 prosenttia.

    Kuinka venäläisten matkustus on kehittynyt?

    Kun ollaan rehellisiä, niin venäläisten syysloma marraskuussa oli hyvä mutta kokonaisuutena tilanne on hiljentynyt. Alkuvuosi on vielä täysi kysymysmerkki.

    Suurin muutos on se, että myynnin rakenne on muuttunut. Jo kesällä venäläiset matkanjärjestäjät vähensivät ostojaan, kun muutamat järjestäjät tekivät jopa konkurssin.

    Sen jälkeen suorien varausten, ennen kaikkea verkkokaupan, osuus on lisääntynyt.

    Näkyvissä on myös se, että heillä on vähän lyhyempiä viipymiä, kun verkon kautta voi varata vaikka vain yhden yön kerrallaan.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Jo kesällä

    venäläiset

    matkanjärjestäjät vähensivät

    ostojaan.«

    HANNELe ESKELINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    venäläiset matkailijat
    Holiday Club Saimaa
    Lappeenranta
    matkailu
    verkkokauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria