• Yöllä uusia sähkövikoja, kymmenettuhannet yhä ilman sähköä

    Kymmenettuhannet ihmiset ovat yhä ilman sähköä myrskyjen vuoksi. Esimerkiksi sähköyhtiö Fortumin asiakkaista useille sähköt saatiin palautettua yön aikana, mutta tuuli on aiheuttanut uusia sähkövikoja.
    Uutiset
    29.12.201109:09
    MT toimitus

    Yöllä sähköt saatiin palautettua 19 000 Fortumin asiakkaalle. Uusia sähkövikoja tuli sen sijaan 17 000. Aamuseitsemältä sähköttä oli yhteensä noin 36 000 Fortumin asiakasta.

    Fortumin lisäksi sähkökatkoja on myös muilla sähköyhtiöillä. Pahimmat ongelmat ovat Itä-, Lounais- ja Etelä-Suomessa.

    Vattenfallin asiakkaista ilman sähköä oli kahdeksan aikaan aamulla reilut 8 000. Näistä yli 7 000 oli Pirkanmaalla ja Hämeessä. Keski-Suomessa sähköttä Vattenfallin asiakkaista oli vajaa tuhat.

    Vattenfallilta kerrottiin, että viime yön tuuli ja sade ei aiheuttanut heille juurikaan uusia sähkövikoja.

    Lappeenrannan energian asiakkaista vikoja oli aamulla parillakymmenellä. Myös Kymenlaakson sähkön asiakkailla on yhä sähkönjakeluhäiriöitä. Kainuussa E.ON:in asiakkaiden viat on sen sijaan korjattu.

    Artikkelin aiheet
    sähkökatkot
    myrsky
    Fortum
    Vattenfall
    Suomen sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria