• Metsäpeuran istutuksiin suhtaudutaan varovan myönteisesti

    Metsäpeuran palautusistutuksiin liittyvät keskustelutilaisuudet osoittivat, että metsäpeura koetaan kylissä monin tavoin tärkeänä eläimenä. Keskeinen huoli on kuitenkin se, että metsäpeurojen epäiltiin myös houkuttelevan lisää suurpetoja.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    30.4.201313:49
    MT toimitus

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl), Metsähallitus ja Suomen riistakeskus järjestivät huhtikuussa Isojoella, Ilomantsissa ja Pyhännällä keskustelutilaisuudet kyläyhdistyksille ja metsästysseuroille. Niissä selvitettiin paikallisten halukkuutta metsäpeuran palautusistutuksiin.

    Kartaalleen Suomen luonnosta kadonnut metsäpeura koetaan myönteisenä luonnon monimuotoisuuden, luonto- ja metsästysmatkailun, paikallis- ja metsästyskulttuurin sekä alueen kuntien ja kylien imagon kannalta. Huolta kannetaan kuitenkin siitä, että peurojen istutus houkuttelisi lisää suurpetoja ja aiheuttaisi mahdollisesti maa- ja metsätaloudessa sekä liikenteessä vahinkoja.

    Metsähallituksen tiedotteessa kiitellään, että tilaisuuksissa ilmaistiin selvää halua ja valmiutta toimia yhdessä kielteisten vaikutusten lieventämiseksi. Kuhunkin tilaisuuteen osallistui noin 30 henkilöä.

    Kuulemisiin kutsuttiin erityisesti kyläyhdistyksiä, metsästysseuroja ja muiden intressien kuten luonnonsuojelun edustajia, ja ne olivat osa palautusistutusten yhteiskunnallisten vaikutusten arviointia. Sen lopulliset tulokset valmistuvat alkusyksyllä.

    Metsäpeuran sopivat palautusalueet ovat Rktl:n tekemän elinympäristötarkastelun perusteella Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon vedenjakaja-alueet, Pohjois-Karjalan itäosat sekä Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajaseutu.

    Metsähallitus käynnistää palautusistutuksen suunnittelun tänä vuonna.

    Tällä hetkellä suomenpeuranakin tunnettua peuran alalajia tavataan Suomenselällä ja Kainuussa, joista ensin mainittu sai alkunsa 1980-luvulla toteutetusta onnistuneesta palautusistutuksesta. Muualla maailmassa metsäpeuraa tavataan vain Venäjän Karjalassa.

    Artikkelin aiheet
    metsäpeura
    palautusistutus
    Metsähallitus
    riista ja kalatalous
    luonnonmonimuotoisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria